Lakkoilua ilmassa:miina ja arttu koreanmaassa.

Finnairin lentäjät järjestivät meille pari extra päivää koreassa. Joita nyt vietämme lentokentän hotellihuoneessa, aurinko paistaa ja me vaan lepäillään viime päivien hektisyyttä tasoittaaksemme. Vaikka olimme tietoisia siitä että lakon uhka oli ilmassa oli se kuitenkin viime hetkiin asti kysymysmerkki totetutuuko se ja miten se vaikuttaa meihin. Joten vitsailen hieman kaikille joille toivotin heippaheippoja, että ei tiedä lähdetäänkö vai nou, lakonuhka on julistettu.

Viime torstaina siis kävin viimeistä kertaa koululla, ja koska en ollut oikein kerennyt ja jaksanut valmistaa mitään erityistä esitystä ja olin hieman väsynyt ajattelemaan miten kurssit saan hoideltua loppuun kunnialla. Mutta kun esitelmänpitovuorossa oleva opiskelija oli poissa, halusi veistoskurssin opettaja viedä minut ja koko luokan lounaalle. Jossa yritin syödä kokonaisia minikatkarapuja (kuorineen siis) tofu padassa, joka ei ollut niin hyvää kun saattaa kuulostaa - vaikein syödä tähän mennessä ja kun en oikein kehdannut olla syömättäkään kohteliaisuuttani.
Ystävällistä ja mukavaa käydä myös kahvittelemassa heidän kanssaan, tämä veistoksen projekti kurssi on ollut kyllä kaikkein rennoin ja siitä on ollut vaan pari tuntia koko aikana, kun tosi usein on sanottu että tuntia ei oo.Opettaja antoi kataloginsa, olin nähnyt joitain hänen töitään. Mileenkiintoisia ihan.

Rentoa porukkaa. Kävin myös moikkaamassa kansainvälisen toimiston tyyppejä jotka antoi mulle hongik teepaidan. Joten edes jotain jäi käteen tästä koulusta...:)
No joo ei nyt ihan tietty, sitten kuulin kumman jutun, sellaisen korean kulttuuria valottavan.Kävin yliopiston kirjakaupassa samoilemassa, ja näin erästä tuttavaa kimchistä(se opiskelijajärjestö), joka kysyi että olenko kuullut mitä eräälle toiselle kimchiläiselle tytölle DK:lle tapahtui. Olin ihan että mitä onko sille käynyt jotain vakavaa, loukkaantunut tai siis mitä, kun hän oli juuri vähän aikaa sitten soittanut mulle ja kysellyt cecilian vointia kauttani. No tämä tyttö oli päässyt mukaan sellaiseen suosittuun korealaiseen ohjelmaan jossa nätit tytöt(ja vähän pojatkin) juttelelevat erilaisista höpsöistä asioista, siinä mukana korealaisia ja myös ulkomaalaisia. Ja kun puheenaiheena oli että mitä mieltä on lyhyiden poikien treffailusta oli tämä DK sanonut että lyhyet pojat on luusereita. Ja tästä oli nousuut tosi iso haloo ei vaan koulussa, vaan koko maassa, internet oli täyttynyt postauksilla aiheesta ja lehdessäkin oli juttu tästä.
Tyttöä kohtaan siis alkoi vihamielinen noitavaino, ja mistä asiasta vielä kaiken lisäksi!: hömppä ohjelman mitätäätömästä hömppäkommentista, joka kuulemma oli vielä kirjoitettu käsikirjoitukseen. Kirjoitettu tai ei, tämä suuri haloo sitä että nätti tyttö sanoi luuser oli kova isku ilmeisesti korealaisten itsetunnolle, ja sen uskon, täällä ollaan todella herkkiä kritiikille, sen tuntee. Ja sitten kaikki menevät mukaan johonkin tollaiseen liikkeeseen, eli ei ole mitään sellaisat vaihtoehtoista näkemystä esim. tähän asiaan. Mutta siis itsekin googlasin tämän asian ja tyttö oli jo englannininkielisessä wikipediassa n. päivän tapahtuneen jälkeen. Hän sai "lempinimen" Losergirl tai se oli joku losernigya koreaksi ..tms.
Minusta, myös siksi koska tunsin tämän tytön, tuntuu että koko asia mistä tuli haloo on niin mitätön, kertoo mitkä täällä on kovia juttuja: Ulkonäkö(miehillä pituus, naisilla laihuus, täällä on kova kilpailu,ja massakultturi josta ei niin vain poiketa, ajatus että täällä nostetaan vaikeita asioita esiin tuntuu kummalta)

Jokin rajoitteneisuus mielipiteiden varsinkin negatiivisten ilmaisussa sanallisesti, ja muutenkin,joka näkyy siis kaikessa. Vaikkakin tämä on tällaista äkkipikaista ja aggressiivista kansaa.Tai en tiedä liittyykö se edes asiaan. Mutta se mielikuva jonka olen saanut kansanluonteesta on vielä vähän liian kriittis-negatiivis-sekava, joka kai kuuluu tähän kokemukseen kulttuurien eroista, mutta siis ajankanssa varmaan asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä. Tosi mukavia ihmisiä olen tavannut aina välillä kyllä.

Minulla oli myös torstaina toinenkin ruokailukokemus opettajan kanssa, kun media taidekursiin opettaja kysyi mentäisiinkö illalliselle tunnin sijaan niinkuin läksiäis jne. Ja sanoin että ok. No tulin aika myöhässä tapaamiseen (vierailin cecilian luona) ja en ollut niin innostunut kokemaan sitä vaivaannuttavaa hiljaisuutta kun kukaan ei puhu englantia paitsi se ope ja ehkä yksi tyttö, mutta muut siis vaan koreaa, ja kun kaikki small talk- aloitukseni tyssäävät alkuun. Mutta nyt ei luokasta ollut paikalla kuin ope ja sitten 1/3 korealaisista eli yksi hiljainen tyttö joka ei puhu kuin koreaa. Olin pyytänyt arttua liittymään seuraamme sekä mikea. Ja koska opettaja ei kuulemma tiennyt mitään hyvä ruokapaikkoja (koska oli enemmän juomamies omien sanojensa mukaan) vein heidät gageen. Jossa söimme ja juttelimme ja se oli ihan mukavaa. Jonka jälkeen opettaja vei meidät tosi hyvään kalaravintolaan, syömään korealaista sashimia. Nam. Myös muita mereneläviä jne. Ja tarjosisi siis. Tämä Taehoon oli asunut 10 vuotta New Yorkissa ja on ihan rento valokuvaaja.(vaikka kursiis ei ollutkaan ihan täyttä tavaraa).

Mutta siten sain koulu asiat hoideltua, syömällä ja juomalla.
Hyvä.
Perjantaina sainkin mahdollisuuden jutella oikein yllätävän kiinnostavasti koreasta ja korealaisesta mentaliteetistä, kun kävimme Loop -gallerian avajaisissa(siis erican tutun taidetila) ja tapasimme siellä syömisjatkoilla a la tsingiskanpata(tosi hyvää:ohutta naudanlihaa suoraan jääkaapista, jota dipataan kuumiin liemiin, niin että se kypsyy, nam!), tyyppejä (indie) elokuva maailmasta. Nämä olivat olleet esiintymässä ja kuvaamassa ystävänsä videotseuraamme, ja eräs heistä puhui sujuvaa englantia, mikä on aina plussaa kommunikoinnille.
Heidän kanssaan jatkoimme iltaa eteenpäin ja oli tosi mukavaa jutella ihmisten kanssa jotka jakoivat eri näkemyksen (kriittisen) koreasta ja sen kulttuurista kuin useimmat joita täällä olen tavannut(useimmat eivät oikein keskustele ollenkaan, tai ainakaan politiikkaa tms. nou nou). He olivat juuri filmikoulusta valmistuneen oloisia, ainakin nämä kaksi joiden kanssa paremmin tutustuimme, niin hieman yllätyimme kun he olivat yli 40 ja 30 vuotiaista. Toinen opetti hongikin filmipuolella. Ikää on täällä kyllä vaikea arvioida, joskaan se nyt ei mitään merkitse, paitsi korealaisille, jotka siis heidän mukaansa eleävät tosi ikäluokkakeskeisesti.

Mutta he veivät meidät yhteen oikein kivaan baariin, joka oli minulle, ainakin ajatellen että koin viettäväni viimeistä viikonloppua seoulissa, todella kiva yllätys. Baari, jossa soitettiin korealaista 60 -70 luvun poppi-iskelmää(ja vähän muutakin, myöhemmin), hyllyillä oli huimasti lp-levyjä, ja ihmiset tanssivat lattialla ja kaiteellakin (vaikka siis ei ollut tanssilattiaa ns.) ja se oli huippua!
Siellä viihdyimme omaksikin yllätykseksemme jopa puoli kuuten asti.

Seuraavana päivänä kävimme shoppailemaassa talvitakkia mulle, kun oli tullut tosi kylmä täällä yht'äkkiä. Menimme vaan dootaan ja päätin että haluan jonkun tosi hassun takin, mutten siis löytänyt, joten otin ihan perusmustan.Ok. Auttoi kylmään, Ja sitten osatamaan 1 terabyten ulkoista kovalevyä. (kun kuulin että ovat halpoja täällä) Ja pyysin jinsukkia apuun ja ericakin tuli shoppaa levyä, jotka sitten joutuivat ottamaan ohjat käsiinsä meidänkin puolestamme, kun meillä oli "dinner party" Julian luona, Julia Marsh, on siis miken kaveri(nyt meidänkin) joka oli miken kollega chigagon taidekoulussa, jo opettaa ja kirjoittaa nyt täällä taiteesta ja visuaalisesta kultuurista Seoul national universityssä. Sellainen vahvatahtoinen, puhumistaidonomaava, amerikkalainen akateeminen nelikymppinen nainen ja kuivan huumorintajuinen. Saimme oikein maittavan illallisen. Pinaatti-parmesan salaattia, rapupastaa, persimonsorbettia, ja juustoa.ja NAM. Sekä viiniä.

Ja taidemaailma on niin pieni paikka täälläkin, (pieni juoru on miltei pakko liittää tähän) eli kuulin että Taehoon(siis ope mediakurssilta, jonkakanssa illalistin to) tunsi julian, mutta en tiennyt että heillä oli oikein ollut suhde. Jonka julia siis meille kertoi ja sain vaikutelmaksi sen että se oli aika hankala jotenkin. Ja olin ihan että miten tämä voi olla näin pienet piirit. Jouduin typerään välikäteen kun olimme maininneet että menemme julian luokse illallisella (ja openi ei maininnut tuntevansa juliaa niin hyvin), olimme siis sanoneet että jos hän haluaa voimme moikata lauantaina. No ei onneksi nähty vaikka Taehoon kyselikin mitä me teemme la.


Seurassamme oli myös eräs mukava pariskunta(japanilainen tyttö jonka kanssa puhuimme mm. suomalaisesta designistä ja tokyosta) sekä pari julian sinkkuystävää koreasta : suonkyon ja eunha, sekä mike, joiden kanssa sitten päätimme jatkaa iltaa makkolibaarissa, ajatuksenamme juoda niin paljon makkolia kun kerkeämme ennen täältä lähtöä. Seuraamme liittyi myös miquel ja hänen pari ystäväänsä. Ja sitten makkolipäissämme noribangiin laulamaan,ja sitten toiseen, ja olimme aika nenässä kun kahdeksan maissa ryystimme ramen nuudeleita ja katsoimme kun aurinko nousee.

Nukuimme vain hieman yli kolme tuntia, ennekuin heräsimme, sillä artulla oli tapaaminen kuraattorinsa kanssa, josta sitten myöhästyimme 40 min, osin siksi että aloimme seuraamaan uutistietoja lakosta aamulla netistä, että fly or no fly. Kuraattorin pomo oli jo häippäissyt paikalta, kun ei jaksanut odottaa, mutta kuraattori vei meidät syömään artun otettua valokuvat teoksestaan tässä valkeassa LGFASHION-tilassa.
Oli kyllä sanoisinko mitäänsanomattomin korealainen ruoka jonka olen koskaan syönyt. Tuli lisukkeet(pikku kupit) kuten aina, mutta pääruoka oli riisipata(pelkkää riisiä), josta piti kaapia riisi ulos, ja kaataa laimeata vettä tilalle ja kaapia pada reunasta riisi veteen. JA pitää muistuttaa että ruokaa ei ole maustettu mitenkään, edes suolalla. Eli riisiä ja riisiä. Olimme artun kanssa kyllä ihan että mitä ne tässä maistaa? Mikä ero on vetisellä riisillä ja ei vetisellä.
No kosteus tietty. kai se sitten pitäsisi riittää. Mutta olimme niin väsyneitä ettei puhe ihan luistanut, ja tämä pomokin sitten malttoi tulla paikalle. Menimme kahville. Outoja tyyppejä sanoisin. Aluksi luulin että tämä kuraattori Min oli ihan rauhallinen ja normaali tyyppi, mutta nyt ne vaan tuntui niin kummallisilta. Tää pomo sanoi koko ajan että sen konsepti on "amusement" sen galleriassa, ja me oltiin (tai minä ainakin) että häh, "pitää hauskaa" mitä se nyt sitten on tai minkäarvoinen/lainen ajatus tuo muka on. No ilmeisesti johtaja ei ole kovin taiteellinen tyyppi vaan enemmin business, ja amusement. ok.

Sieltä lähdetyämme suuntasimme sanomaan moikka cecilialle sairaalaan, ja toivomaan paranemisia, josta sitten järjestelin kylmässä, kylmässä seoulin illassa illallista ns. läksiäisillallista kämpis evyn ja sandran ja erican ja miken ja parin miken kaverin kanssa. Menimme ensin samgyopsalille(eli grillattiin possua) mutta tää paika oli aika kylmänänä vaikkakin täynnä, joten saimme suomeen asennoitumiskokemusta kävelessämme kylmässä ja etsiessämme paikkaa johon me kaikki mahtuisimme ja joka olisi auki, huono tuuri seurasi sillä useassa paikassa oli joku esitys jne.

Kävimme siis viineillä/kaakaolla ja sandra kämppis lähti kotiin, se on kyllä omanlaisensa tyypi, ei oikein puhunut mitään koko aikana, tuntui vaan mököttävän, se on sellainen, aika dominoivan möksö tyyppi, ja oli suuttunut evylle kun evy oli ottanut minun huoneeseeni ranskalaisen vuokralaisen tilalleni, ja sandra /saksalainen inhoaa ranskalaisia. Se on vaikea tyyppi tuo sandra. Mutta sellaitenkin kanssa on joskus tultava toimeen. Tuntuu että ne itse kärsii enemmän siitä että on niin rajoittunut ja vaikea. Ja meitä kohtaan se on ollut ihan ok.

Mutta sitten menimme sangrialle paikkaan jossa kuului pekka strengiä(toinen suomeen mukautumis yllätys), ja oli oikein mukava jutella Min:in js hänen miehensä Toinen Taehoon (miken entisiä opiskelijoita chigagosta, korealaisia muuttaneet takaisin pari vuotta sitten) Olivat tosi mukavaia, ja meillä oli oikein kivaa, kunnes täytyi sanoa että nyt nukkumaan.
(Jäähyväishaleja ja heippaheippoja)

Tai meidän tapauksessamme menimme tsekkaamaan netistä finnairin tilanteen(kello ykai yöllä) ja olimme näytön äärellä kun näimme että lento peruttiin. No flight seoul. Hah, yritimme soittaa finnairille, mutta emme saaneet korean puheliamme toimimaan heti, ja korean numero oli jo kiinni, s-postilla saimme kiinni äitini ja juhanin jotka yrittivät soittaa suomen päästä mutta kuten arvata saattaa ruuhkaa linjoilla.

No ei auta kuin mennä aamulla lentokentälle ja katsoa mitä tapahtuu. Väsyneet matkaaja miina ja arttu saivat nukutuksi taaskin vain noin 3 tuntia kun suuntasimme incheonin lentokentälle. Olimme hyvään aikaan liikkeellä sillä selvitystiskit olivat juuri avautuneet, ja virkailijat järjästivät korvaavan lennon (joka vielä toistamiseen kyllä korvautui) keskiviikolle, ja hotelli majoituksen tänne best westerniin josta tätä selontekoa hektisestä viikonlopusta teen.
Tarkoituksena nyt lentää suomen kamaralle 18.11. eli syntymäpäivänäni. Vau.

Nukuimme hotellilla hiukan ja saimme tarpeeksi energiaa ehkä juuri ja juuri että menimme artun avajaisiin. Ne oli ehkä tylsimmät avajaiset joissa oon ollut. Ei mitään tunnelmaa(eikä tarjoilua tms.) No ne kestivät vain tunnin mutta koska mike ja muut olivat luvanneet tulla sinne tapaamisensa(mike sai teoksensa esille yteen vaatekauppaan) jälkeen odottelimme siellä vielä hieman ylitse sen. Näimme heitä vielä juomien ja syömisten parissa, ennenkuin lähdimme miltei viimeisillä metroilla, hiljaiselle lentokentälle, ja hotelliin.
Uudet jäähyvästelyt! Ja halit. Mike lauloi vähän jäähyväislauluakin meille.


Tänään olemme vaan olleet täällä hotelilla ja ottaneet iisisti katsoneet kummaa maisemaa joka aukeaa ikkunasta, ja telkkarista.
Arttu on kyllästynyt kolmeen lounasvaihtoehtoon jo, ja minä hengailen aamutakissa. Rauhoittavaa.

Paljon kaikesta tästä kokemuksesta on jäänyt mieleen ja jään kaipaamaan monta asiaa
(ja ihmistä) täällä. Hyviä Kokemuksia.
Tavattiin tosi kivaa porukkaa,ja oli mukava oli kun Erica oli samaan aikaan, sai yhdessä ihmetellä koulua ja koreaa ylipäätänsä.

En edes tiedä vielä mitä kokonaisuudessaan, mutta varmaan arki alkaa vaikuttamaan palatessa kyllä nopeasti ja varmaan tuntuu vähän ajan päästä ettei oikein muista kävikö sitä edes missään.


Mutta odottelen huomista kyllä mielelläni. On kiva päästä vaivaamaan ihmisiä jutuilla : niin koreassa oli tällaistä... ja me seoulissa kyllä tehtiin ja nähtiin ... :)
Sitä odotellessa.

Open studios, Hotel Intercontinental Stay,Tokyo, and More (yes there is more)

Viimeinen viikko (ainakin suunnitelmien mukaan) Koreassa on meneillään ja edellisten viikkojen tapahtumarikkaat päivät on purettava kirjaimiksi ennen kuin voi lentää kertomaan ne taas uudestaan suullisesti. Mutta tässä ajanjaksossa on tuntunut olevan kertomista vaikka kahteenkin otteeseen.
Artun residenssi päättyi siis Open Studios tapahtumaan, jota ennen olimme viettäneet mm. kahden päivän intensiivisen työskentely ja kuvaussession mm. vuorilla ja lukittauten studioille työskentelemään kirjaimellisesti yötä päivää. Open studioissa siis kirjaimellisesti studiot avaavat ovensa ja taiteilijat laittavat teoksensa sinne esille, paitsi arttu joka sai (ja joutui) laittamaan teoksensa studioiden galleriatilaan, johon ne uudet teokset asettuivatkin oikein hyvin (teokset ovat Nonchalant part 1 ja 21st Century casanova aka a cosplay according to Yoo Young-Cheol)kuvamateriaalia ja tietoa -> arttu.linnake.net.
Me tietenkin innolla odottelimme näitä avoimia studioita ja kun perjantai päivänä menimme Changdongiin valmistautumaan oli sielä pieni tohina päällä kun kuulemma jo ensimmäiset vieraat olivat saapuneet(klo 3p.m) avajaistapahtuma oli alkava 6.p.m. ja meidän suureksi yllätykseksemme (ja sievoiseksi pettymykseksi myös loppuva miltei tarkalleen kello 8p.m) Eli jännittävän odottelun jälkeen olikin vain avajaispuhe, mitäänsanomaton bändi , noutopöytä johon korealaiset tungeksivatkin oikein tarmokkaasti ei alkoholijuomien tarjoilua(paitsi Miken ostamat kaljat) ja sitten vieraat tai kävijät vain katosivat jonnekin. Juhlahumu eu kerennyt edes ajatella nousta, small talk ja mingle tuokioista puhumattakaan. Mutta onneksi sentään jotain jäi käteen. Eräs korealainen kuraattori kiinnostui Artun töistä ja otti sen mukaan erääseen ryhmänäyttelyyn täällä Seoulissa, ja ihan nyt marraskuussa!
Mutta siis istuimme vielä iltaa siinä Goyanin art studioiten tyyppien kanssa, ja sitten olisiko se taas noribang tai tutummin karaoke, ja minulla alkoi päätä särkeä. mutta oli ihan mukavaa katsoa kun esimerkikisi hollantilainen Marcel innostui oikein ilman paitaa tanssimaan (ja lauluakin ilmeisesti oli).
Mikäköhän siinä on että eurooppalaisten kanssa jotenkin ajautuu joskus aina puhumaan politiikkaa.Aiemmin olimme puhuneet juuri Marcelin kanssa siirtolaisista sun muista poliittisista asioista, ja seuraavana iltana kun tapasimme mm. yhden bulgarialaisen taas oli keskustelu jossain eu:n ongelmissa.
Ehkä small talk on euroopaksi political chit chat. Mutta koko viikonlopun kestävänä tapahtumana oli open studios silti ihan hyvä päätös residenssi kaudelle ja oleellinen osa koko kokemusta uskoisin. (Minäkin tässä sivullisena olin hieman niinkuin toinen jalka residenssissä.)
Sitten minä kävin koulua tai pikemminkin välttelin koulun käyntiä, kun tuntui enemmän haitalta kuin hyödyltä joskus olla noilla tunneilla. Olimme kuitenkin artun kanssa päättäneet käyttää voitamamme hotelliyön ennen suunnittelemaamme matkaa japaniin, ja muutenkin tunti että mikä olisi sen parempi aika. Hotelli johon saimme lahjakortin arvosta 400,000 won(n. 250 eur) oli Seoul Grand Intercontinental ja lahjakortti riitti nettisivujen tsekkailun mukaan junior suiteen(sviitti) joka sitten upgradaitui joksikin isommaksi kun Seoulin turisti organisaation julkaiseman kuponki kirjan mukaan(ja se mukana) olisi kaikista sviitestä sun muista saanut 50% alennuksen , mutta kuten arvata saattaa se tarjous oli siis peruttu. Mutta kirjan omaaminen siis ilmeisesti auttoi meitä saamaan ruskean, matalan 60 neliön huone kahdella kylpyhuoneella(jonka tarkoitusta en tajua) Huone oli kyllä minusta kovin vaisu ja businesslike, kuten koko hotelli. Iso vuode, true kingsize. Mutta kävin hotellin uimaaltaalla ja saunassa, ja saimme kokea kliseisen hotellihetken jota en ole aiemmin kokenut, tilata huonepalvelusta(hampurilaiset) ja syödä ne huoneessa aamutakki päällä. (vaikkakin se oli ehkä liikaa).
Aamupala oli kattava (ehkä kattavin missä olen ikinä ollut sillä perinteisen mannermaisen puolen lisäksi oli koko aasialainen aamupala vaihtoehto mm. riisiä sushia ja sienikeittoa.)
Mutta tämän pienen retken toiselle puolelle Seoulia jälkeen, orientoiduimme japanin matkaan, jonka organisoimisessa olimme turvautuneet kämppiksemme euhnana hyödylliseen apuun, lentojen ja hotellien varauksessa.
Ja täytyy sanoa että Tokyo on ihan eri maata:)Ensimmäinen mielikuva oli että se on Suurkaupunki, mutta samalla niin paljon hiljaisempi kuin Seoul, siistimpi , COOLImpi ja ehkä sanoisinko enemmän itsetuntoa omaava. Ero oli myös pukeutumisessä(omaperäisempää ja parempilaatuisempaa kuin Seoulissa), käyttäytymistavoissa(ei tunkemista tai räkiviä miehiä) ja koko olemus oli jotenkin niin eri.
Varmaan huomio olisi kiinnittynyt ja löytänyt eri asioita jos Tokyo olisi ollut ensimmäinen aasian kaupunki jossa käy, mutta nyt tuntui että jokin aasialaisuus tasoittui pois kun tiettyihin kultuurieroihin oli tottunut. (esim. ihmisten määrät jne.)
Mutta pidimme kummatkin artun kanssa heti vaistonomaisesti tokyosta, ja viiden päivän vieraiumme aikana saimme ainakin jonkinlaisen viitteen siitä mitä tämä aasian megalopoli on.
Meidän ensimämäinen päivämme sujui kyllä miltei nukkuessa, olimme jotenkin niin väsyneitä, kun olimme edellisenä iltana valvoneet myöhään ihan vain kotona, ja sitten lento oli jo klo 8 aamulla. Hotellimme oli todella perus, Hotel Asuka Shinjukussa(joka on muuten yksi keskeinen alue,jossa on iso iso asema, ja jossa kuvattiin Lost in translationia), mutta hotellissamme oli saunaosasto , sekin vaatimaton, mutta puhdas, ja siellä sai 1000 yeniä vastaan käydä milloin vain 24h. Saunaosastot täällä sisältävät näiden kahden kokemuksen perusteella höyry tai infra tai tms. saunan, kylmä ja kuuma vesialtaan, suihkuja, joissa voi istuen suihkutella, ja hieronta osaston.
Rentouttavaa.
Kävimme siis ensimmäisenä iltana saunassa, ja nukuimme ja sitten söimme japanilaisia vartaita pienessä paikassa golden gai alueella, joka on täynnä pieniä baareja tms.pienellä kujalla, japöytämaksuilla, joimme gin tonicit ja ihmettelimme yökerhoaluetta kotiintulomatkalla, jossa mies- ja naislolitat promosivat yökerhoja(shinjukussa on iso nightclub ja gay alue)
Meidän hotellimme sijaitsi hieman sivussa, eräänlaisella asutusalueella muttei kaukana hienostohotelli ja pilvenpiirtäjä alueesta, josta seuraavana päivänä yritimme etsiä ja löysimmekin turisti infon jossa nettisurffailimme itsellemme tietoa mm. taidenäyttelyistä. Jota löytyi. Kävimme katsomassa Mike Kelleyn näyttelyn pienessä wada artsissa, Ota fine artsissa tuijotimme paikallista videotaidetta, sekä kävimme myös Tokyon nykytaiteen museossa katsomassa ison Rebecca Hornin näyttelyn. Jonka jälkeen olimme laittaneet ilta-ohjelmaksi paikallisiin avajaisiin tutustumisen Hirosmiyoshii galleriassa. Mikä oli kummallinen paikka, sillä se sijaitsi varastorakennuksessa taksi varikon vieressä keskellä ei mitään, mutta sisältö oli kuin mikä tahansa high class high brow top thing galleria. Ja yllätykseksemme samoihin avajaisiin oli tullut suomalaiset taiteiliat Tellervo ja Oliver Kochta -Kalleinen, jotka tekevät parhaillaan ilmeisesti viimeistä valituskuoroa Tokyoon Mori Art Museoon. Kävimme heidän ja mori art museon tyyppien kanssa syömässä tämän (Daiwa foundationin art prizen voittajan näyttelyn )avajaisten jälkeen. Kiva olis syödä japanilaista ruokaa, vaikkakin vartaat joissa oli kanan "pehmeä" luu ei ollut ihan helppo pureskeltava. Kochta-Kalleiset kutsuivat meidät seuraamaan valituskuoron harjoituksia seuraavana päivänä Mori art museoon, jonne olimme muutenkin suunnitelleet jo menevämme tutstumaan näyttelyyn. Ennen sitä kuitenkin olimme ajatelleet käydä artun kanssa tsekkaamaassa jonkin tokyolaisen klubin ja olimme nähneet ilmoituksen että club deluxessa oli tokyo artbeat lehden 5 vuotis bileet, ja koska oliver tunsi paikan liittyi hänkin seuraamme. Paikka oli ihan kiinnostava, (kuulemma se paikka jossa keksittiin 10 min pitch tms. en musta sitä toista nimeä) mutta emme siellä kauan pyörähtäneet, tarpeeksi kuitenkin että saimme ilmaisliput mori art museumin näyttelyyn eräältä museon toimijoista.

Olimme edellisenä iltana käyneet shimokitazawan alueella ja keskustelleet niistä eroista joita huomasimme tokyon ja seoulin välillä. Joka vaatisi miltei oman lukunsa, mutta alue oli kiva(pieniä kujia ja nuorta meininkiä) mutta kuuemma purku-uhan alla, ja aiheelliseksi tuli mainita hinta-tasosta, toki tokio on hintava, tai hintavampi kuin monet maat/kaupungit, mutta euro on ilmeisesti aika vahva yeniin nähden tällä haavaa, koska monet hinnat tuntuivat ihan helsingintasoisilta ja jotkut jopa halvemmilta. Kuten kiva nuorisopaikka shimokitazawassa 3 olut tuoppia ja valkosipuliranskalaiset 1000 yenillä(7.5 e). Muutenkin vaikka tokio on täynnä mitä suuremoia ja mielikuvituksellisimpa design ja brand paikkoja, kaikki pradat, gabbabat ja cuccit on enemmän kuin hyvin edustettuina oikein kalliin ja tokiolaisittain hassun näköisissä valopalatsi kaupoissaan , oli tokiossa enemmän second handeja kuin seoulissa. Joista yhdestä löysimme itsellemme vintage-haorit(oli ns. kimonot-takit) ja olimme niin innoissamme kun näimme ne...mistä muualtakaan niitä kannattaa hankkia.
Söimme muutenkin koko matkan ajan hyvin ja edukkaasti (paitsi yksi ginzan sushi paikka)
löysime hotellimme läheltä oikein sopivan paikan haukata tai nauttia jotain juomasia ennen hotelille menoa, tämä paikka oli auki 2 ja viikonloppuna jopa 5 yöllä, ja sieltä sai pikku pitsoa ja salaattia, lasagnea yms, sekä olutta ja viiniä halvalla(1/2 litraa 360 yen eli alle 4 e)! Se oli sellainen ketjudiner, mutta suosittu nuorien keskuudessa.(ja meidän)

Mutta siis pähkinän kuoreen tokiota tuskin saa mahtumaan mutta sieltä jäi kyllä hyvät fiilikset ja ehkä intoudun vertailemaan eroja ja vaikutelmia myöhemmin lisää.
Mori art museossa näimme yhden aivan huippu työn, taiteilija oli tosi kiinnostava koska toinenkin työ oli hyvä. teokset oli esillä Morin projektitilassa(jonne siis valituskuorokin tulee) ja tämä japanilainen videotaitaiteilija Koizumi Meiro oli kyllä tehnyt tosi mahtavan teoksen! (tai ainakin mä tykkäsin)

Ja sitten olimme säästäneet paluu päivälle liukuhihnasushukokemuksen. hyvä sushi.

Ja tokiossa PYÖRÄILLÄÄN! Polkupyöräillään! Coolisti!

Bisnessluokaan upgradatun japan airlinessin lennon jälkeen saavuimme tänne syksyiseen seouliin(tokiossa oli +20 astetta + aurinko) ja saimme kuulla että ruotsalainen ystävämme Cecilia oli loukkaantunut tipahtaessaan buddhalaisella temppelivierailulla. Selkärangasta oli irronnut pala. Vielä tullessamme tilanne ei kuulemma vaatinut leikkausta, mutta eilen olivat Seoulin lääkärit päättäneet leikata kuitenkin ja laittaa selkärankaan metallilevyn. Erica oli ollut auttamassa Ceciliaa, ja pyysi meitäkin vierailemaan sairaalaan, ja mekin sinne menimme, ja tukemaan leikkauksen jälkeistä toipumista vieraassa maassa. Eilen istuimmme sairaalassa iltatukena ja tänään olimme siellä päivän.Sairaala on hieno yksityinen sairaala , mutta jossa ja kuten kuulemma koko koreassa on tapana että hoitajat eivät edes oikein tuo vettäkään, eli omaiset ovat aina läsnä hoitamassa, ja koska Cecilian tosi vaikea liikkua, wc käynnit ja muut vievät kyllä kaikki voimat, ja muutenkin on vieraassa maassa on niin hankala saada edes vastauksia kysymyksiin. Toimpumisen alkuvaiheessa on vähän vaikea edes hahmottaa kaikkia asioita kuten vakuutus tms. juttuja, joten Erica on ollut apuna paljon, ja mekin aiomme olla vielä niin kauan kun täällä vielä olemme. Toki on Cecilialla täällä paljon tuttavia ja korealaisiakin joten asioiden delegoiminen jokseenkin onnistuu. Mutta kyllä sitä ymmärtää miten orpoa olisi olla ihan yksin niinkin avutomassa tilassa, kun selässä on 15 cm arpi ja letkut pumppaamassa ulos verta ja kipua vielä kovin. Mutta toipuminen on kuulemma alkanut hyvin ja nopeaan.

Joten sitä olemme tänään pääasiallisesti tehneet, olleet sisarhento(sini)valkoisia.

Tässä oli hieman hajanainen ja sekainen selostus siitä mitä tässä on tapahdellut, varmaankin tämänpäiväine väsymys ja tieto siitä että huomenna pitäisi vielä tehdä jotain viimeisille kurssitunneille, rasittaa ja mieli on hieman väsyksissä. Mutta tuntuu että ainakun pitkittää näiden päiväkirjanomaisten merkintöjen tekoa, niin sitä enemmän merkintöjä joutuu kirjaamaan. Mutta vielä tovi täällä Seoulissa merkintöjä tekemässä.

OMA, OPA JA MOA

Viime viikolla vierailijoina aasian ihmeisiin tutustumassa olivat armaat äitini ja isäni, joiden seurassa ja joita opastaessa sainkin viikkoni vierähtämään niin että itsestänikin tuntui kuin olisin ihan ulkomailla. Ajatella. Oma ja Opa, kuten täällä olen kuullut lasten vanhempiaan nimittävän, saivat siis annoksen korean kokemuksia.

Majoituksen etsimisessä olin pyrkinyt noudattamaan vierailijoideni toiveita sijainnin suhteen, mikä tarkoitti sitä että hotellin tuli olla mahdollisimman lähellä minun majapaikkaani, ongelmalliseksi tämän teki se ettei minun ympäristössäni ole ilmeisestikään kovin monia majoituspaikkoja, ainakaan turisti infon mukaan, joka suositeli parin metropysäkin päähän sinchonin casavillaan majoittamaan vanhempani. Olisinkin ne sinne laittanut, mutta kun en netin kautta varausta saanut hoidettua, päätin vaan valita innhostel oppaan mukaan, jonka sain infosta(kiinaksi ja japaniksi tosin) jonkin lähialueen hotellin.
Hapjeong aseman vieressä on jonkin verran hotelleja ja kuten jo aavistelinkin tämäkin valintani oli kovin nuhjuinen, ainakin minun mielestäni, kun menin ennen vanhempieni saapumista sitä hotellia tarkastelemaan. Arttu tosin sanoi että huone on siisti/puhdas vaikka hotellin yleisilme oli vanha. Työntekijöitä myöten jotka olivat n. kuusikymppisiä ei-englantia puhuvia naisia.
Seoul on täynnä ns. love hotelleja joihin pariskunnat menevät vietämään ilmeisesti "omaa yhteistä aikaa". Uskon että tämä on se kiltimpi versio siitä, ketkä sinne menevät, mutta siis myös paikkaansa pitävä, vanhempienikin hotellin tervetuliaispussissa oli oikein ysäritylinen kondomi paketti.
Mutta nukkuivat kuulemma ihan hyvin. Ja varmasti alussa nukuttikin. Ensimmäisenä iltana lauantaina vein heidät heti syömään korealaista grillattua lihaa paikalliseen muovituolimestaan, vaikka suunnitelmani oli ottaa vähän hitaammin kulttuuriin tutustumisen kanssa, mutta se menikin oikein sutjakkaasti ja sojun siivittämänä myöhäänkin.


Muuten viikon ohjelmistossa, jota en ollut sunnitellut sen suuremmin, oli kiertokävely cheggyeonin virran varrella(paljon tavaraa), käynti Asia City Net-näyttelyssä Seoulin taidemuseossa, ja (yleisön pyynnöstä) jokiajelu Han:illa, sekä tutustuminen vuoriin Gana Art spacesta käsin (ja näimme extrana koliblin ja uuden näyttelyn Kimusassa), sitten pelasimme myös pariin otteeseen biljardia, joka olikin oikein viihtyisää kun kukaan ei ollut erityisen hyvä,(tai huono).Vaihtelun vuoksi siirtyminen BOBO hotelliin viikon keskivaiheilla toi varmasti tarvittavaa variaatioita vanhempieni aasian matkalle.(sekin kyllä siis ns. LOOOV hotel)
Sitten vähän tuliaisten tiirailua, ja yleistä kaupunginkatsastelua, ja viikko olikin kulunut jo vilkkaan. Mukava oli kun kävivät(/kävitte!), ja kelitkin olivat pääosin ja melkein kokoajan aurinkoa täynnä. Vakka "puikolla syöminen" onkin joskus hankalaa kyllä se sitten kuitenkin on ihan mukavaa loppujen lopuksi ja palkitsevaa.


Tämä Seoul Moan City Net näyttely jossa oli teoksia Seoulista, Pekingistä, Tokiosta, ja Istanbulista oli vähän tylsä. En edes tarkkaan mista oliko siellä jotain joka pitäisi muistaa. Eli siis ei.
Kimusa(siis tämä puolustusvoimapaikka kts. platform) oli siis avautunut uudelle näyttelylle, jonka ylläpitäjä oli siis tämä nykytaiteen museo jonka residenssissä arttukin siis on. Paikka oli yhä kiinostava ja se kyllä vaikuttaa näyttelykokemukseen, ja jotkut teokset osasivat kyllä ihan ottaa voimaa tästä tilasta.
Gana Art space vuorilla oli hieman kinkkinen löytää mutta näköala kahvilasta aamukahvilla kyllä oli oikein virkistävä, vaikka itse näyttey oli niin sanottua "kaupallista galleria taidetta."Ei itsessään siis ihmeitä, joitain nimiä ja niin edelleen.

Eilen juhlittiin taas. Minusta tuntuu että joskus vaan mennään niinkuin juna ja pääteasemana on karaoke, joka on Miken ja Artun ehdoton lempparijuttu. Itse en vieläkään osaa oikein nauttia siitä täysin siemauksin, mutta kuulemma ainakin versioni Wuthering heitsista on onnistunut, mikä täytyy ottaa kohteliaisuutena kaikissa olomuodoissaan sillä on se niin ihana(ja hankala) kappale että kiekuminen kiinnostavastikin ansaitsee kunnian. Mutta ennenkuin päädyimme karaoke pysäkille, olimme shisha luolassa cosmopolittaneilla, josta yaiza sai meidät jollain konstilla houkuteltua clubiin jossa oli taas jumppamusiikkia vaikka arttu yritti etukäteen varmistella ettei olisi mitään technoa. Mutta sielä oli ilmaista juustokakkua ja yaizan ympäripuhumia ilmaisia jägermaister shotteja, joita minä kuitenkin vierastin terveydellisistä syistä. Mutta kyllä sitä peppuakin tuli vähän pyöräytettyä tanssilattialla. Ja sitten TAAAAAS piti kivuta sinne ylös Ggos's nimiseen baarin. AH no more tai rupeen oikeasti tykkää sitä. Ouh nou. No ei vaiskaan, mutta melkein kun joka viikko sieltä itsensä löytää.

Nyt siis työskentelyä. Suunnittelen että saisin jotain aikaankin katsotaan saanko. Artulla on tulossa OPEN STUDIOT ja me niitä kohti sitten jännätään.

Suomi-party ja Imaginary line

Viime perjantaina pidimme Suomi-partyt katollamme, jonne kutsuimme kaikki jotka tunsimme, miltei kaikki tulivatkin. Juhlien järjestäminen jäi viime tinkaan, osittain siitä syystä että meillä kaikilla oli muutakin puuhaa, minä esimerkiksi olin lupautunut näyttämään teoksiani eräälle kanssavaihtarille juuri sinä päivänä. Iso lasti juomaa ja ruokaa world cup stadiumin home plussasta, ja silti ei löytynyt mitään kermaviiliin tai ranskan kermaan viittaavaakaan, ja jouduttiin siis tekemään perunasalaatin kastike jogurtista. Mutta kuulemma maistui. Samoin kuin kaikki alkoholi jota oli meidän tarjoamana 3 pulloa vodkaa ja 16 litraa kaljaa. Ja vieraamme toivat ainakin toisen mokoman viinä, vodkaa, bokkumjajoota(vadelmaviiniä) ja sojua. Olimme virittäneet lakanan katolle ja tykin josta näytimme ja soitimme suomalaista musiikkia. Ostimme myös grillin, makkaraa ja lohta. Oli hyvää lohta mutta liian avulias korealainen vieras laittoi kaikki palasemme kerralla ja piti olla oikein rivakka jotta sain ne ongittua takaisin ennen kuin ne olisivat menneet ihan liian kuiviksi ja tummiksi. Nämä kiiruilevat korelaiset.
Muuten omalta osaltani tai siis järjestäjän osalta juhlat menivät niin nopeaan ohi etten oikein kerennyt edes juhlia. Mutta kuulin että muilla oli ollut kivaa. Korealaiset eivät kuulemma järjestä kotibileitä, osin siitä syystä että asuvat kotonaan suhteellisen vanhoiksi, (tai dormeissa, joissa ei voi bilettää)ja sitten menevät avioon(jossa ei voi bilettää:)
Jaksoimme vielä artun kanssa lähtea kaupungille mutta luulin että ranskalaiset vaihtarivieraamme lohkaisivat vitsin kun sanoivat menevänsä HO BARiin, Kammottava ketjupaikka. Vaikka Ho tarkoittaisikin kiinaksi onnea on minusta se kuitenkin enne toiseen suuntaan. JA siellä pyörähdimme osin kohteliaisuudesta, mutta suuntasimme mieluusti muualle.
Mutta ainakin saimme vähän Suomea kartalle, joskaan se ei ollut mikään tarkoituksemme varsinaisesti. Eräs korealainen tyttö kysyi bileiden kuluessa että eikö meillä ole mitään pelejä/leikkejä. No , me ajattelimme vetää ex tempore suomi visan. Olivat innoissaan.

Koulunkäynti on erilaista kuin suomessa mikä onkin tietenkin koko vaihdossa olemisen tarkoitus. Tuntuu että täältä puuttuu koko keskustelu kulttuurin ajatus, yleensä mistään ei tunnilla jutella. Opettaja luennoi, tai oppilaat esittelevät töitä/projekteja ja opettaja kommentoi, eivät muut oppilaat. Mikä on minusta hieman kuivaa. Variaatio kurssien rentoudessa on ja varsinkin kuvanveiston projekti kurssilla on oikein rento tunnelma. Tai sitten katsotaan elokuvien alkutekstien grafiikkaa, ja viimeeksi korealaisella mediataidekurssilla I Robot leffaa. Olin aika kysymysmerkkinä että miksi, mutta sitten piti suunnitella human + machine.
Jaaha. Nämä ovat gratuate kursseja btw.
Mediataide on sinänsä paljon esillä täällä suhteessa ainakin, mutta kuten kaikkea korealaista taidetta (melkein kaikkea) tuntuu vaivaan sisällön puuttuminen. Tai sen jääminen ohueksi. Jotenkin täällä tunnutaan hyväksyvän herkästi myös vaikutteiden otto ellen sanoisi suora kopioiminen.
Ja täällä taidemarkkinat toimivat ihan omalla tyylillään. Monia näyttelyitä tuntuu myös vaivaavan saman asian kiettätys tarpeettomasti eri formaateissa. JOs on piirrustuksia vaikka suolista, on myös installaatio ja ehkä video ja valokuvakin. Ilman että on mitään pohdintaa että miksi on tarpeellista käyttää näitä eri tekniikoita. Syyn arvaan olevan juuri myymisen mahdollistamisessa, valinnan varaa ja variaatiota. Vaihtoehtoisia kokoja ja tekniikoita. Ei aina taivu mielenkiintoisaksi näyttelyksi.
Aasian markkinat ostavat aasialaista taidetta.

Olemme käyneet viime viikolla katsomassa videotaidetta parissakin näyttelyssa, josta Hyundai Gallerian Imaginary Line on maininnan arvoinen. Galleria on yksi suurimmista kaupallisista gallerioista Seoulissa, ja näyttely rakentui mediataiteesta. Ja oli yllättävän hyvin tehty, teokset olivat kiinnostavia, ja näyttely vastasi minun sisällön janooni ottamalla sen osin aiheekseen kuinka substanssi niin usein puuttuu kun keskitytään kikkoihin.
http://www.galleryhyundai.com/ko/
Eilen olimme HAmilton Art spacen avajaisissa Itaewonissa (joka ei ole tunnettu gallerioistaan, vaan ilotytöistä ja paheellisesta ulkomaalaisvetoisesta meiningistä)
mutta tämä kulutuskriittinen näyttely oli mielnkiintoisessa tilassa joka tuntui olevan oikeastikin hieman alternative korealaisen taidekentän mittakaavassa.


Viikot kuluvat mutta vielä täällä tietenkin olisi paljon nähtävää, ja varsinkin taiteen saralla noita eri museoita, taidetiloja ja gallerioita olisi katsasteltavana. Mutta kyllä omaan tekemiseenkin pitää panostaa. Että saa jotain kotiin vietävää. Muutakin kuin kenkiä.

Jeonju, Chuseok ja Tätä päivää

Aivan, en ole pitkään aikaan kerennyt tämän blogin ääreen,se ottaa oman aikansa kun saa kaikki ajatukset kasattua ja järjesteltyä näiden päivien kulun tekstiksi.
Tänään oli suhteellisen tavanomainen päivä täällä Seoulissa, joka on esimerkki siitä, miten sitä aika vain tuntuu kuluvan jonnekin. Aamulla nukuin kyllä vähän pidempään kuin olin suunnitellut mutta se johtui siitä että olin tullut niin myöhään eilenkin kotiin että oli pakko vaan relaxata Artun kanssa seuraamalla netistä amerikkalaista draamaa yömyöhään. Mutta sitten kävimme aamulla konsultoimassa turisti infoa majoisvaihtoehdoista, minä menin uimaan ja sitten lounaalle ja kouluun kello kahdeksi, ja erica esitteli suomalaisia valokuvaajia ja tunnilla meidät kutsuttiin valmistuvan opiskelijan avajaisiin(valokuvia ihan kiinnostavia, tarpeeksi niukkoja miellyttääkseen minua, muttei liian,kinkkupiiras oli tutunmakuista), ja josta menimme korjauttamaan tai kyselemään mitä erican toyo-kamerassa oli vialla, itse myyjä jolta Erica oli tilannut kameran oli seoulissa, korealainen siis, kumma tyyppi, olimme sekalaisessa nuhjuisessa kamerakorjausliikkeessä jossa lojui Arrien osia siellä täällä,mutta ilmeisesti kuitenkin ammattiosaajia, hitsauslaitteineen, josta sitten hampurilaisille,Kisu, joka on korealainen luokkatoverimme kuskaili meitä autollaan, ja jaettujen burgereiden jälkeen olin siis n. puoli yhdeltätoista kotona.

Täällä on tapana siis jakaa ruoka-annokset, ja hampurilaisetkin puolitetaan,(tai neljännetään!),ja pari voi jakaa pastan. Ei tietenkään välttämättä mutta niitä näkee paljon. Suomessa kai ajateltaisiin että ollaan pihejä(köyhiä), mutta täällä on kyse tavasta, että maistellaan yhdessä, ilmeisesti.
Mutta päivät jotka kuluvat kuin huomaamatta iltaan jättävät vain vähän energiaa olla tietokoneen ääressä naputtamiseen, enemmänkin huomaa jaksavansa vaan napittaa jotain höpsöä.

Viime viikonloppuna oli korealainen kiitospäivä, thanksgiving, joka on yksi isoimmista ellei isoin juhlapyhä koreassa, jolloin mennään perinteisesti perheen luokse, ja tehdään ja syödään riisikakkuja ja palleroita, (jotka ovat aika pahoja muuten). Eräänlaisesta riisitahnasta pyöritettyjä pieniä pingispallonkokoisia pyörylöitä, jotka eivät oikein maistu miltään, mutta joiden kai kuuluisi olla makeita ikäänkuin herkkuja, mutta jäivät minulta kyllä lautaselle.Niitä on eri väreissä ja koostumuksissa mutta ovat aika saman eli -ei minkään- makuisia.

Mutta oli aika hiljentynyt tämä seoul kun ihmiset olivat matkustaneet kotiseuduilleen, ja lauantaina oli todella hiljainen aamu, kun bussilla kuljimme ihan vain sen vuoksi.
Muuten viime aikoina on ollut aika paljon hulinaa varsinkin koulun organisoimien tapahtumien kautta. Sitä edellisenä viikonloppuna kansainvälinen opintotoimisto organisoi retken Jeonjulle, joka on etelä/keski koreassa sijaitseva kaupunki, jossa on säilytetty vanhoja perinteisiä korealaisia rakennuksia. Matka oli tarkoitettu siis kaikille vaihtareille, joita on n. 39 mutta joista suurin osa on kiinalaisia, joilla oli retkelläkin ihan oma porukkansa, ja mm. oma oppaansa. Mutta muuten porukka koostui pää-asiallisesti kansainvälisen IDAS design koulun vaihtareista.(kuuluu hongikiin mutta on oma koulunsa).
Meille ei oltu paljon kerrottu mitä retki tulisi pitämään sisällään, paitsi sen että majoittusimme perinteisessä hanokissa(talossa), tekisimme korealaista keramiikkaa ja että bussissa on matkalla aamupala. Bussiin kerääntymisrumban ja ryhmävalokuvaus sessioiden jälkeen meile jaettiin aamupala, ja koska itse oli odottanut jotain sämpylöitä ja hedelmiä ja ehkä mehua( olin toiveikas olihan kyse kuitenkin ulkomaalaisille tarjottavista antimista), oli melko pettynyt kun aamupala koostui karkeista! ja muffinista! Olen ollut niin kyllästynyt siihen että kaikessa melkein on sokeria, ja leipäkin on makeaa, ja että on vaikea löytää jogurttia tai mehua johon ei ole lisätty sokeria. Kun en oikein ole sellainen makean ystävä ollut. Paisti kahvin kanssa. Ja juttujen.
Onneksi pysähdyimme matkan varrella jotta saisin jotain syötävää, ja päätinkin etsiä tältä kummalliselta pysähdyspaikalta jotain leipästä(huoltoasema se ei ollut) mutta kaikkialla tunnuttiin myyvän vain hotdoggeja, ja ihan aamupalaksi ne ei viehättänyt. Ja löysin kuin löysinkin paahtoleipäsen jonka välissä näytti olevan munaa ja kinkkua. Ensimmäinen puraisu toikin tutun yllätyksen, leipäsen päälle oli sivelty, mitäpäs muutakaan kuin sokeria.hmm.
Matka taittui ja ensimmäisenä telakoitumiskohteena oli korealaisiin perinteisiin häihin tutustuminen. Joka oli siis eräänlainen näytös, siltä osin "interaktiivinen" että ryhmästä valittiin pari tämän näytöksen malleiksi ja muutkin saivat sitten koettaa perinteistä korealaista hanbokiia, eli asua. Tämä kohta ohjelmaa tuntui aivan äärettömän tylsältä, sillä vaikka olin aavistellut jonkinlaista simulaatiohäitä, olin kuitenkin toivonut että tilanne olisi ollut kiehtovampi kuin korealainen setä selittämässä jo ohjailemassa koreaksi pölyttyneiden muovihedelmäkulhojen ja halpojen hanbokmateriaalien kahistessa.Hanbok saa kenen tahansa naisen näyttämään raskanaana olevalta. En itsekään tohtinut siitä kieltäytyä kuin Yunhee(koordinaattori 1)ja Nalae )(koordinaattori 2) niin innokkaasti meitä ulkomaalaisia pukemaan kehoittivat.
Naimisiinmeno tuntuu vieläkin olevan koreassa hot issue(myös k-pop biisi) eli kova juttu, sillä moneen otteeseen olen kuullut nuorien eli 24-> sanovan että paine on mennä naimisiin, ennen ainakin kun täyttää 30. Ihan järkevienkin ihmisten. Eli ei sinkkuelämää koreassa.
Israelilainen pari sai kokea korealaiset simlaatiohäät n.30 min, ja sitten tekemään solmuja. Siis kaulakorua josta osa oli jo valmiiksi tehty ja loppu solmutus piti itse punoa, korealaisten tätien ohjastuksella. Tiiviillä ohjastuksella, sillä minä joka kammoan luontaisesti kaikenlaista arts and crafts henkistä puuhastelua ryhmässä ja ohjeen mukaan, otin ilmeisesti tehtävän annon liian rennosti sillä punomani 7 silmukkaa eivät sopineet toimenkuvaan ja purettiin toisen neuvokkaan tädin toimesta. Ala-asteen käsityötunnit muistuivat mieleeni, mutta muuten oli ihan mukavaa, sillä päädyimme juttelemaan matkalla mukana olevan opettajan kanssa. Tämä oli opiskellut amerikassa afroamerikkalaista kirjallisuutta, ja kertoi ujoutensa aiheuttamista vaikeuksista amerikan yliopistomaailmassa, toisin hän mainitsi myös huonon kielitaitonsa vaikuttaneen opiskelujen joskus negatiiviseenkin ilmapiiriin.

Solmut solmittuna seuraava pysäkki aikataulussa oli astian päällystäminen korealaisella paperilla. Joten kuten ymmärtää saattaa vaikeita tehtäviä olivat laittaneet puuhaksemme:) Mutta minun puuhastelevia tehtävänanatoja vastusteleva luonteeni vahingossa teki tälläkin rastilla virheen kun liimailin hieman väärin tai huolimattomasti papereita siten että mallinmukaisesta kupista poiketen minulla jäi hieman valkoista n.millin verran näkyviin. Ou nou. Mutta tämä onnettomuus kääntyi onneksi ja mielestäni kaikille, kun ohjaajatäti toi minulle paperisuikaleita peittääkseni tämän kammottavan raon, ja minä äidyinkin luovaksi ja tein erilaisia kuvioita näillä suikaleilla omaan paperikuppiini, joka sitten levisi muihinkin. Luovuus kehiin!

Mutta nuo erilaiset askartelu puuhastelut vaikkakin voivat olla ihan kivoja ja virkistäviä eivät oikein ole ihan minun mielikuvani mukavasta toiminnasta tutustuen korealaiseen kulttuuriin, varsinkin kun toimet on jo puoliksi ellei kokonaan pureskeltu eli vedetään vaan viivoja pisteestä pisteeseen. Mutta onneksi sen jälkeen saavuimme majapaikkaamme joka olikin mielstäni retken paras kohta , tässä perinnetalossa hanokissa nukkuminen. Suosittelen. Perinteisesti lattialämmitteiset, paperiseinäiset pienet huoneet, muistuttivat mielestäni suomalaista aittaa ajatusmalliltaan, tosin valoisempia ja aasialaisempia.
Ja oli mukava rentoutua ja vähän tutustua muihin matkakumppaneihin. Mukana oli ruotsalainen tyttö cecilia, opiskelee product designia, ja oli skandinaavisuudenssaan heti tutun oloinen(kävimme myöhemmin seoulissa illallisella), ja muutenkin ihan mukava. Israelilainen pari, joista jo mainitsin, jotka olivat tutustuneet jo ilmeiseti saksalaiseen tyttöön, ranskalaisia samasta koulusta useita poikia ja pari tyttöä, utahista tuleva amerikkalainen tyttö (maalauksen puolella), ja japanilainen tyttö joka hymyillessään näytti IHAN manga hahmolta. Sekä australialaisia poikia. Näiden lisäksi oli KIMCHIn eli oppilasjärjestön jäseniä, mukavia ja avuliaita tulkkaamaan yms.

Ranskalaiset (kai) ja Kimchiläiset organisoivat spontaanin illanistujaissession majoituspaikkamme pihalla illalla, joka koostui pääasiallisesti kaljan ja sojun juomisesta eräänlaisten juomaleikkien siivittämänä. Juhlien lopuksi koitui kuitenkin erään sinnikkään lähialueella asuvan korealaisen vanhahkon naisen päätös olla liikkumatta portilta paikaltaan vartioimasta ennenkuin porukkamme hajoaisi ja menisi nukkumaan, joka olikin minulle oikein sopiva aika. Huomasin olleeni jo kovin väsynyt olemaan sosiaalinen ja seurallinen ja olinkin suomalaiseen tapaan kenties keskittynyt pääasiallisesti seuraamaan kun muut olivat sosiaalisia(mutta myös väsyneitä ilmeistä päätellen)leikkisämpiä(ja nuorempia, ajatella).
Seuraavana aamuna oli turhan aikainen herätys(8) ja turhan raskas aamiainen. Majapaikan pitäjä ukko tuli oikein hakkaamaan ovia ja huutelemaan jotta pääsisimme maistelemaan tätä kasaa paistettua riisiä ja makkaraa. Itse en saanut oikein alas kuin yhden munan. Liian aikaista makkaralle.Korealaiset ei ymmärrä tietty aamupalan päälle. Koska niillä ei oo sellaista. I know I know.
Ja sitten vähän paikallista touria(korealsiat paperia ja palatseja ja yksi ei niin vanha (100v) Katolinen kirkko jonka kiinnostavin asia oli ilmastointilaite(tosi iso)ja se että kun katoliset tulivat koreaan buddhalaiset korealaiset tappoivat niitä vimmatusti, "vieraiden pelko" selitti korealainen tulkkini oppaan selityksesta) ja sitten valmiiksi tehdyn kupin värittämistä, ennen lähtöä takaisin kotiin, Seouliin.

Vaikkakin oli ihan kaunis kylä ja aurinko paistoi, oli suurin anti kuitenkin muiden vaihtareiden tapaaminen mikä mielestäni kai retken pointti olikin, mutta ehkä tältä tiukalta aikataululta ei oikein riittänyt aikaa ihan hengailulle.Mutta minua kyllä vaan harmittaa että annoin vähän negatiivisen palautteen, olin sinänsä rehellinen mutta, onhan se kiva että tuollaista järjestetään ja kaikki ruuat ja muut kustannetaan.Ja saa vielä hatun ja huivin.Ja käsitöitä.

Korealaisesta kulttuurista saimme myös toisen ohjaustilaisuuden Kimchien järjestämänä, joka oli Chuseok-juhla teema juttu, pelasimme korealaista perinne peliä(kimble jossa vaan oli tikut noppien sijasta ja eläimiä numeroiden) ja potkimme fussea, jonka korealaista nimeä en muista(ei palloa vaan muovinen kimalle tupsu)
mutta kaiken sen meuhkaamien ja niiden palleroiden syömisen välttelemisen hyvänä puolena oli että ne olivat kilpailuja, joissa oli palkinto joista toisen satuimme voittamaan ja saamaan muistitikut!hoplaa.

Muutoin siis olemme mm. käyneet avajaisissa, joissa tapasimme filippiiniläisiä taiteilijoita jotka ovat Jinsukin kavereita, olemme käyneet viinin maistajaisissa (meluisa ranskalaisten adoptoitujen paikka), ja taas laulaneet karaokea(olen ihan kyllästynyt).

Tuo adoptoitujen juttu on kiinnostava, eli korealaisen syntyperän omaavat ihmiset jotka ovat lapsena adoptoitu esim. ranskaan, kasvavat ranskalaisessa kulttuurissa, mutta tulevat koreaan asumaan (ja yrittämään) aikuisiällä.Pitää tutkia asiaa.

Tai ei. Aika kuluu niin nopeaan että kohtahan ei kerkeä edes havaintoja tehdä,
pidän Seoulista (minulla olikin kriisi korean suhteen vähän aikaa sitten jolloin olin ihan kyllästynyt siihen ettei kukaan puhu englantia ja väsynyt kaikkeen ruokaan). Mutta se meni ohi, ja nyt tiedän varmasti että tulen kaipaamaan kaikkea tätä eloisuutta ja eri paikkoja käydä ulkona, vilkkautta ja että kaikkea on koko ajan.
Mutta kyllä tuo koulunkäynti, vaikkakin on joskus hieman turhauttavaa, on eräänlainen ankkuri tänne, se fokusoi ja rutiini tekee paikan tutuksi. Kurssit joita minulla on eivät ehkä ole kaikkein hyödyllisimpiä, kiinnostavimpana englantilaisen mr Hallin kurssi, ja osin myös rasittavampana. Mutta huomenna esittelen(projekti kursille tällä kertaa) omia töitäni(viime viikolla 2 kertaa,) mikä on mukavaa mutta ehkä oma selitys innokkuuteni kärsii vääjämättä valitettavasti. Mutta katsotaaan.

Jeju, KIAF ja yöllistä kuvausta

Viime viikonloppuna teimme matkan Jeju-saarelle, jota kuvaillaan korealaiseksi hawaijiksi tai baliksi, mutta lomasesongin loputtua ja turisteista miltei tyhjentyneenä se kyllä ei ollut ihan kanariakaan ja karumpi kuin vertailukohteet antaisivat ymmärtää, ja esimerkillisen korealainen versio lomasaaresta, vaikkakin ilmastoltaan subtrooppinen ja mandariinipitoinen.
Erica oli katsellut matkaa tälle 40 x 70 km saarelle, sekä suunnitellut skootterointia saarella, mikä olikin oikein hyvä idea!

Mutta ennenkuin pääsimme lähtemään tälle retkelle-outofseoul- piti meidän vähän työskennellä. Arttu järjesteli ja toteutti kuvauksia pitkin Seoulin öisiä katuja, ja minä aloitin videotaide kurssin, jonka opettaja tällä kertaa onkin englantilainen(David Hall) ja puhuu siis englantia, mistä kurssin korealaiset osallistujat joutuvat vähän kärsimaankin.
Kursilla tehdään lyhyitä videoita, jotka ladataan nettiin, ja onkin mukava tehdä jotain, eikä vain suunnitella ja myöskin on mukava ymmärtää mitä puhutaan.
Herra Hall vaikuttaa ilmeisen närkästyneeltä korean kieleen (ja ehkä koreaan ylipäätänsä) ja tekee selväksi ettei aio nähdä paljon vaivaa sen eteen että a. koreankieliset (tytöt) ymmärtäisivät häntä tai b. kurssin organisoinnin(tykkien tai muiden asettamisen) eteen.
Mutta tehtävänanto viimeviikolle oli 3 videoklippiä alle 3 min ja ei mitään leikkauksia tms. aiheena intervention. Ja sitten kaikkien tekeleet käydään läpi ja ope antaa ehdotuksia, mitkä ovat joskus ihan osuviakin. Mutta koska lähdin jejuilemaan oli minulle kyllä ajallisesti aika homma saada kolme klippiä tehtyä, mikä tarkoitti maanantaina tiistaina pitkiä päiviä.

Jejua kohti suuntasimme siis torstai aamuna junalla, ja sitä edellisenä päivänä olimme käyneet artun kanssa ostamassa laukut jotta saisimme tavaramme näppärämmin mukaan (siitä pidän täällä että voi iltakymmeneltä lähteä ostamaan laukkua ja tietää että sellainen löytyy edullisesti ja on valinnanvaraakin, tosin hintojen suhteen on oltava joskus tarkkana huomasimme että sama laukku oli toisessa kaupassa 70 000(n.40 e) ja toisessa 170 000 wonia!
Mutta löysimme siis bagaasit ja söimme kanaruokaa päälle. Mutta ei matkavarustuksemme silti olleet kevyet, oli kameralaukku, artun pikkulaukku ja sitten vaatelaukkuja kaksi.Junamatka oli nopea ja siisti, ja n. kolmessa tunnissa olimme Mokpossa, rannikkokaupungissa joka näytti aika tylsältä ja tyhjältä ainakin sen matkan perusteella mikä kuljimme asemalta satamaan, mitä nyt näimme jonkun-ei kovin ison-mutta kuitenkin autokolarin jälkitilanteen,siis verta kadulla ja ruttuinen auto.
Koska aamupala oli jäänyt niukaksi päätimme että syömme jotain ennen lauttailua, tämä valitse-vaan-jotain-listalta-taktiikka osoittautui tällä kertaa huonoksi sillä saimme kallista riisipuuroa joka ei maistunt miltään, tämä "adalobe"puuro on kai jotain perinneruokapuuroa mutta minusta se oli vain vetistä riisiä jossa oli jotain kummia ilmeisesti arvokaita vedeneläviä. Meiltä jäi puurot kyllä puoleen väliin.
Lauttamatkailu on joskus kivaa, aurinko paistoi ja on mukava katsoa merellisiä maisemia, rannikolla rakennettiin jotain isoa siltaa ja näytti hienolta kun merestänousi suuria paaseja. Muutoin lautta oli nuhjuinen ja peruskorealaisille siis tarkoitettu, 3.luokan paikat ovat lattialla makailu ja nukkumispaikkoja, mitä moni tekikin. Sinäänsä ihan kiva niin saa vallata itselleen tarpeeksi tilaa,eikä tarvitse sulloutua johonkin penkkiin.
Matka kesti n. 5 tuntia, ajattelimme poiketa syömässä jotain ja kun valittavana oli vain yksi ravintola/baari, kahden korealaisen keski-ikäisen naisen nuhjuinen 5 ruokalajin paikka, päätin tällä kertaa käyttää hyväkseni kännykästäni löytyvää korea-englanti sanakirjaa ja saimme kahta lihasoppaa, ei kovin ihmeellisiä ja ei kovin kalliita. Mutta ainakin hieman riisiä rinnan päälle. Yrittäessämme maksaa ostoksia meille kerrotiin että herra toisesta pöydästä on jo maksanut meidän tilauksemme. Ajattelinme että onpa yllättävän mukavaa, ja parin oluen siivittämän ystävällisyyden voimalla ajattelimme liittyä hetkeksi seuaan ihan vain kiittäksemme, arttu päätti tarjota sojupullon, minä kuuntelin hetken ja menin sitten erican kanssa vähän kuvailemaan. Tämä mr. Lee oli asunut saksassa ja oli menossa tapaamaan ilmeisesti sukulaisiaan jeju-saarelle, ainakin sen verran minä ymmärsin tästä huonosta englannista.
Arttu jäi siis jututtamaan tätä keski-ikäistä ellei vanhempaa korealaista , josta tulikin sitten varsinainen riesa. Kun arttu ystävällisesti selitti että aikoo siirtyä nyt ystäviensä luo hieman lepäilemään ilmestyi tämä lee mukaan risti-istumaan seuraamme, arttu kohteliaana jatkoi siis keskustelua ilmeisesti vasemmistolaisista nuorisoliikkeeistä 70 luvulla. Tässä vaiheesa minä aloin jo ihmetellä että milloinkohan se aikoo erkaantua seurastamme ja tai onko sillä joitain muita motiiveja meidän kanssamme hengailuun kuin keskustelunhalu kun ei se niin vireätä ollut. Laiva tuli satamaan ilta seitsemältä, ja meidän juonemme oli mennä turisti infoon ja kysellä majapaikkaa sitä kautta. Minä ja erica siirryimmekin tiskin ääreen ja saimme hintaluokkaamme sopivasta paikasta suosituksen ja neuvonnan tyttö soitti paikkaan ja kysyi onko vapaata, ja saimme tietää että joku tulisi noutamaankin meidät, hyvä homma. Olin jo nähnyt mr. Leen viipottavan ulos terminaalin ovesta, mutta siinä se taas oli meidän seurassamme möllöttämässä. Ajattelin onko tämä jotain superintensiivistä kohteliaisuutta että pitää katsoa että olemme perillä jne. mutta kun mr. lee tuppautui mukaamme auto kyytiin silloin kyllä adrenaliinini ryöpsähti ja tivasin että miksi ihmeessä hän on meidän mukaamme tulossa kun olemme juuri menossa motelillemme, kolmen hengen huoneeseemme, OMALLA porukallamme? ! Mr. Lee joka siis oli kaverustunut artun kanssa ei minulle edes suostunut vastaamaan vaan väitti että arttu tietää mistä on kyse, ja istui kyytiin ja arttu ei kylläkään siis tiennyt.
Inhottavaa kun joku tuppautuu tuolla tavalla mukaan, tuntuu että silloin huomaa miten vaikea on olla kohtelias tai yrittää vihjauksen omaisesti ilmaista että kuule taitaa olla parempi että lähdet, kun se englanninkieli ei ole niin hyvä kommunikointiväline jos vaan ei ymmärretä. Pitäisi vaan sanoa että goodbye goodbye!, jota arttu oli ilmeisesti tehnytkin mutta sekään ei siis tehoa. Sinne se vaan tuli kyydissä majapaikkaamme Kirin Motellin aulaan tollottamaan ja me erican knassa jo kipusimme portaita halukkaina jättämään tämän ukkelin omille teilleen, mutta arttuun takertuneena tämä herra lee ehdotti tapaamista artulle lentokentällä johon arttu hätävalheena lupautui. Kiipeimme huoneeseemme ja toivoimme että tämä tyyppi olisi hävinnyt kun lähdemme ruokailemaan. Onneksi oli.

Ja seuraavana päivänä matkasimme kohti toisen herra leen bikeshoppia napataksemme itsellemme skootterit. Skootterilla ajo on mukavaa, ja koska itse olen tehnyt sitä jo aika paljon annoin artun kernaasti ajella ja minä tarkastelin mielelläni maisemia. Keskellä Jejua on yli kilometrin korkuinen vuori Hallasan ja tämä volkaaninen jeju muodostuu sen ympärile isoimpina paikkoinaan Jejun kaupunki pohjoisessa ja seogowipon kaupunki eteläpuolella. Valitsimme suosituksesta rantareitin matkallamme etelä puolelle ja pysähtelimme välillä rannoilla tarkkailemassa millaisia paikkoja löytyykään. Ja koska turistisesonki oli siis ilmeisen ohitse oli moni ranta ja ranta alue kovin autio niin että suosiolla saavuttuamme isoon Jungmunin resortiin ja päädyimme nappaamaan majapaikan sieltä samalla turisti-info-taktiikalla. Mikä on koreassa aika toimiva koska monikaan majoittajista ei puhu englantia niin on hyvä kun turisti-infossa sitä sen tään vähän osataan.

Jungmun resortti on hotellikeskittymä joka varmaan on kovin täynnä sesonkiaikana joten siten oli kivempaa kun oli rauhaisampaa. Nämä mukamas hienosto hotellit ja kaiken maailman teddybear museopaikat oavt aika karmeita mutta kun ne ovat autioita ovat ne omalta osaltaan aika kiehtovia, jotenkin pakostakin hieman poissaolevan oloisia, ihan kuin jokin asia ei olisi ihan kohdallaan.
Meidän paikkamme ei ollut mikään hotelli vaan eräänlainen pensionaatti siisti kuten kaikki matkamme majapaikat. Puhtaita ja edukkaita. Etelä puoli on paljon vihreämpi ja vehmäämpi, aurinko paistoi ja me suuntasimme tietenkin! rannalle, vaikka ranta oli "suljettu" oli 30 asteen lämmössä kiva hypätä aaltojen sekaan sinivihreään meri veteen. En ole yleensä ollut mikään meriuimisen ystävä mutta täytyy sanoa että nyt kyllä viehkoonnuin, aallot on upeita! Oli ihan mahtavaa uida aaltojen seassa ja antaa niiden viedä. Ja myös tämä mahtipontisen voiman vietäväksi asettumisen mukana tuleva vaarantunne on kietova,ja minä ihan hullaannuin. Siinä kyllä tajuaa että jos ajautuu liian kauaksi rannasta on takaisin tuleminenn kyllä työn takana kun omat voimat ehtyvät aika nopeasti meressä, ja aallot vetävät mukanaan.
Rannan jälken etsimme ruokapaikan jostain (tyhjähköstä) hotellista ja saimme aika mitäänsanomattoman menuun, mutta pihvi on aina pihvi.

Suunnitelmissani oli kuvata erästä teosta jejulla, ja sitä varten olin katsonut eräästä oppaasta että seogowipo cityn lähettyyvillä pitäisi olla luolia jotka soveltuisivat tähän tarkoitukseen kenties. Sitä varten ajattelimme ottaa hyvän aamiaisen ja lähteä artun kanssa paikantamaan luolat. Erica päätti viettää paivää hieman hotellin altaalla. Menimme taas siis vain jonkin mukahienon aika jenkkimakuun sisustetun(kreikkalaistyylisiä pylväitä ja valkoisia kokolattia mattoja) hotellin allas osastolle ja tilasimme clubsandwichit joissa kyllä kesti todella kauan ennen kuin ne saapuivat. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että puitteet olkoot millaiset vain palvelu on se joka on tärkeää, jos palvelu ei toimi jää aina huono maku. Noo ystävällisiä mutta aika hitaita ja korealaiseksi palveluksi superhitaita (onkohan se joku juttu että jos on mukamas hieno paika niin sitten pitää olla hidas..slowwww=) mutta syötymmämme vihdoin ihan ookoo leipäset -tosin kalliit, niin artun kanssa suuntasimme mopoille ja kukas se siinä jolkottaa peräämme ellei mr. Lee! Ajatella. Tiesimme että se on pieni saari mutta silti. I was waiting for you in the airport vaati artulta selityksen ja arttu onnistuneesti pystyi kertomaan ja ilmeisesti sai ajatuksen perille että ehkä meillä on muita suunnitelmia. Itse en oikein ole aina valkoistenkaan valheiden kannalla, ja tässä tilanteessa ainakin se näytti hieman takapakittuvan. Mutta bye bye jungmun ja mr. lee ja kohti seogowipoa. Otimme huoneen little france nimisestä hotellista ja jätimme kassimme sinne. Niiden kantaminen skootterilla on kyllä yhtä vaivaa. Kun ne aina pitää sitoa kuminarulla taka ritikalle ja sitten jos jossain käy niin taas ottaa pois, eihän jotain videokameraa nyt noin vain uskalla jättää.

Luolat joista olin nähnyt maininnan olivat japanilaisten rakentamia, puolustuskäyttöön ilmeisesti tarkoitettuja reikiä kiviseinämässä eteläpuolella meren rannalla.
Aluksi ne paikannettuamme näytti mahdottomalta päästä niiden luokse, useiden metrien pudotuksen takia, mutta sitten huomasimme että lähellä olevasta kivikosta, joka oli joku nähtävyys pääsi rantaa pitkin luolia kohti. Tämän reitin soveltuvuudesta minulle antoi vahvistuksen simpukoita kerääväät naiset, joka möyrivät kivikkoisella rannalla.Odottelimme hetken ericaa ja laakakameraa ja sitten taiteilimme itsemme luolien luokse. Meri kuohusi rantaan ja aurinko laski ja minä pelkäsin vuorovettä.

Naps naps ja surrurr.

Illalla napsimemme vähän ruokaa hawaiji nimisessä paikassa ja tarjosin apureilleni drinkit, mutta muuten seogowipo ei näyttänyt kovin ihmeelliseltä. Nukkumaan.
Koska emme olleet saaneet lentoja sunnuntaille oli meillä vielä exstra päivä jejussa, ja skoottereilla pöräyttelimme jejucityyn läpi hyväkuntoisten teiden(ilmeisesti tämä itsehallinto on hyvässä rahatilanteessa) ja yritimme ihmetellä mysterous roadia(auto liikkuu eteenpäin vaikka ei ole käynnissä ja vaikka tie on suora) mutta enemmän mysteeri oli miten se paikka oli rakentunut turistikohteeksi kojuineen ja bussilasteittaisine ihmisineen.
Pieni pyörähdys kaupungin kojuissa etsimssä puhdasta päälle pantavaa ja sitten kalaravintolan etsintään. Ranta "bulevardi"lla oli jos jonkinmoista ravintolaa, ja minä olin luullut nähneeni erään ihan kivan- ainakin ulkoapäin- aika lähellä majapaikkaamme , mutta se paljastui sisältä aika karuksi ja ruokalista ei oikein vastannut odotuksiamme. Mutta koska oli nälkä ja ulkona hieman tihutti emme jaksaneet ajatella kävelevämme ja etsivämme toistakaan, niin tilasimme pari annosta kalaa, tai luulime tilaavamme, mutta cuttlefish paljastuikin tursaaksi eli eräänlaiseski mustekalaksi joka tarjotaan raakana, eli melkein elävänä! Meidän nälkäisille sieluillemme se oli aika näky kuin lonkerot vielä liikkuivat annoksen tullessa pöytään. Tämä valkea miltei läpinäkyvä kala ei oikein maistunutkaan miltään ja rakennekin oli hieman kuminen, joten se emme sitten päätyneet ahmimaan tätä annosta loppuun asti. Voi cuttlefish parka.
Jäi vähän pettynyt olo vaikka toinen kala olikin ihan maittava ja grillattu. Otimme lasilliset viiniä hotelli huoneessamme vielä tarkasteltuamme että jejukin näyttää suhteellisen hiljaiselta sunnuntai -iltana.
Ja maanantaina kohti seoulia tunnin kestävällä lennolla jejuairilla. Oli mukava käydä seoulin ulkopuolella ja varmasti olisi haittannut jos ei olisi lähtenyt, vaikka matka ei ollut ihan lomailua oli mukava palata seouliin vähän muissa maisemissa olleena. Sinänsä en usko että lomasaaret ovat kovin ihmeellisiä paikkoja ylipäätänsä joten en ollut odottanutkaan mitään. Mutta ainakin huomasin tykkääväni aalloista, kovasti!

Maanantai oli stressaava päivä. Tarkoitukserna oli nähdä Kiaf, eli korean kansainväliset taidemessut, jotka loppuivat tiistaina. Ja sitten minun pii kuvata kolme teosaihiota videokurssille ja artulla oli meeting teosesittelyjen merkeissä.Stressaantunut tunnelma johti kiafin siirtämiseen tiistai aamulle, ja metromatka arvioiden takia artun tapaamisen priorisoimiseen. Illalla lähdimme kuvaamaan videoita jotka sain tehdyksi ,niin että kuvasin aamulla vielä yhden osan. Vaikka tuntui että ei ne nyt niin vakavia ole, halusin kuitenkin saada ne tehdyksi. Kolikko, melooni ja wolverine. Tiistaina olinkin ihan väsy kun aamulla menimme kiafiin, joka oli ihan surkea.Tai suurimmaksi osaksi tosi tylsiä ja huonoja teoksia. Ehkä art fairit ei yleisesti ole mun juttu, mutta sentimentaalisten kukkataulujen ja värikkäiden veistosasetelmien sekamelska ei ollut ainakaan kiehtoava. Joitakin hyviä teoksiakin bongasin, mutta kun rakennelma on että näytetään mitä on tarjolla vaikkapa kotisi seinälle, niin useat teokset olivat melko yllätyksettömiä. Tietty aina väliin mahtui suuria nimia ja jotkut galleriat kuten esim. Kukje oli onnistunuyt loosissaan kohtuullisen hyvin.(suomalainen forsblom oli ihan ookoo,kai) Mutta sekavuus syö mielenkiintoa.piste.
Jaksettuani painavasta väsymystaakastani huolimatta olla koulussa palkitsin itseni viinillä ja pitsalla(minulla on korealaisen ruuan paastoviikko)aurinkoisella terassilla.Torkkujen jälkeen matkasin kaupunkiin vahvan aavistuksen siivitämänä että koreasta ostamani kultaiset sandaalit hajoavat ihan kohta. Olen kävellyt niillä kuin hullu ja ne olivat halvat ja palvelleet siten oikein hyvin ja lisäksi olleet mukavat jalassakin. Joten minua kyllä harmitti kovasti kun ne sitten illan päätteksi halkesivat. Näimme Miken ja Hänen kiinassa astuvan taiteilija ystävänsä. Menimme samaan meksikolaistyyliseen kivaan pikkupaikkaan kuin viimekerralla miken kanssa ja istuimme nyt parvelle. Ja huomioni on että kun tilataan pöytään pullo päädytään loppuillasta karaokeen. Nyt rommin siivittämä keskustelu vaihtui laulamiseen ja pitkään päiään ja yöhön Jonka tuloksia olen korjaillut sängyssä makaamalla koko tämän päivän. Mutta sain ainakin kirjoitettua tätä blogia tänään, kun näyttää tulevaisuuskin kiireiseltä. Arttu torkahti kun se ei jaksanut odottaa että katsottaisiin project runwayta ja olen juonut tänään paljon fantaa. Koska kirjoituksesta tuli pitkä jätän pohdinnat seuraavaan kertaan. Ehkä arttukin kohta herää katsomaan muotisuunnittelua.

Hongdae tuntuu kotoisalta.

Platform ja tripod

Iltaa.Iltaa. Soulin ilma alkaa pikkuhiljaa syksyistyä. Viime viikolla kävin uimassa, uima-altaassa tosin, mikä sijaitsee meidän koulussa, pikkuisen liikuntaa tai kävelyn vastapainoksi ainakin. Tänään kävimme kuikuilemassa Seoulin ympärillä kaartuvia vuoria, tai no vähän siinä alkupäässä, oikeaan samoilemiseen emme tällä kertaa ryhtyneet. Se oli oikein kiehtovaa, ihan saman bussin reitin päässä, joka vie artun residenssiltä yleensä Suyun asemalle, mutta nyt vaan toiseen suuntaan, alkaa vuoristokävelijöiden menomestat, jotka on ilmeisen suosittuja, nytkin maanantai -aamuna oli porukkaa summittain ja sauvoja ja kenkiä myynnissä innokkaille kipsuttajille samoin kuin soppaa.
Pitää poiketa uudestaankin, kunhan saa itsensä kävely ja kuvaus tuulelle.
Kursseja varten pitäisi olla suunnitelmia, tai kuvia suunnitelmista.

Arttu osteli tarpeistoa kuvauksia varten sekä itselleen kolmijalan, tripodin eli kamera jalustan, oltiin etsiskelty sellasta mutta löydetty vaan paljon ei-videokameralle soveltuvia jalustoja.
Mutta huomattiin että kamera liikkeitä niitä on paljon. JA paljon siis myös kameroita, stillikameroita, mamiyaa, hasselbäkkaa, ja kaikkea canonista ja leicasta sinne sun tänne.
Siinä tulee taiteilijana aika kummallinen (ja aika kiinnostunut) olo kun tuntuu että täältä voi työskentelynsä mahdollistamiseksi löytää/ostaa melkein mitä vain. Yksi talo johon poikkesimme oli elektroniikkaostari, nuhjuinen mutta joka myi vanhanajan kamaa, mm. valvontakameroita.
Mutta jos haluaisi tehdä niistä vaikka installaation tuskin hinnat olisivat niin mahdottomia.
Mutta siis retkellä numero kaksi siis löytyi myös manfrotton jalusta Saekin liikkeestä Chungmuron aseman läheltä.

Kävimme myös avajaisissa, joiden jatko ruokailussa sain tosi hyvää sieni lihapataa ja join luumuviiniä, joka oli myös hyvää, vaikkakin makeaa. Taiteilijan teokset olivat sisälmyksiä, tai siis kuvia ja puhallettavia muovijuttuja, jotka kuvasivat sisälmyksiä.
Vaalenpunaisia. Ihan ookoo. Vaikkakin tarpeettoman monta teosta esillä. (pitää saada jotain myytyäkin ilmeisesti ja tietenkin)

Muutoin täällä olemiseen on asettunut jonkinlainen tuttuus, ja siis huomiointikyky on mukautunut. Viikonlopulla olimme perjantaina ensin moikaamassa suonpäään juhaa ja hänen koulutovereittaan eräässä kanaravintolassa kaljakannujen kera. Juhan ja kumppanusten siirryttyä asuinpaikkoihiinsa vieviin busseihin, me jatkoimme sateisena perjantaina Hongdaeen, Godard baariin ja siten kivaan meksikolaiseen. Miken kanssa jutustelimme ja joimme drinkkejä,
ja saimme muumuassa kuulla näppäimistöä puhdistavaan suihkeeseen addiktoituneesta tytöstä, hullusta kissahieronnasta ja peräruiskedrinkistä. Mutta ennenkaikkea jaoimme kokemuksiamme taiteilijuudesta ja televisio-ohjelmista, kuinkas muutenkaan.

Olimme luvanneet lähteä lauantaina kämppiksemme sandran kanssa erään baarin (janes groove) 2 vuotis synttäri juhlille. Lauantaina ei kovasti tuntunut että enää olisi jaksanut lähteä mihinkään, olimme käyneet tapaamassa erästä korealaista taiteilijaa, joka pyysi artun apua teoksensa suomen kielisen osuuden kääntämisessä, ja lupauksenpitämisen voimalla päätimme sitten kuitenkin laittaa juhlakengät jalkaan.
Sandra on saksassa asunut, siis saksalainen joka omaa hollannin passin ja ilmeisesti ei oikein pidä ranskalaisista. Siis kansana.
Kiinassa asuneena ja kiinaa opiskelleena sekä korealaisen ex-poikaystävän omaavana hän on asettautunut Seouliin ja työskentelee ilmeisesti jonkinlaisessa euroopan ja aasian yhteyksiä ja hyväntekeväisyysprojekteja järjestävässä jutussa. Mutta ennenkeikkea tämä pitkä tyttö etsii komeaa korealaista. Se ainakin on selvää.
Jane's groove oli paikka johon me emme olisi artun kanssa itseksemme oikein päätyneetkään. Sinne maksoi 5000 wonia(n.3 e) sisään , johon kului drinkki, ja kaikille nakattiin rannekeet jossa oli numero, jolla osallistui arpajaisiin. Palkintoina, kosmetiikkaa, ja lahjakuponkeja. Lisäksi ohjelmistossa Dragshow, eihän siinämuuten mitään, mutta koko paikka oli täynnä ulkomaalaisia eli länkkäreitä eli outlandereita! Koko kuukauden aikana kun täällä olen ollut en ole hakeutunut mutten myös osunut paikkaan jossa olisi ollut samaan aikaan niin monta ulkomaalaista, amerikkalaisia ilmeisesti pääosin. Meno kuin ruotsinlaivan diskossa.
Me artun kanssa ollaan ihan kuitenkin sopeutuvaisia ja otettiin asenne että ollaan nyt kun tultiin. Ja istuttiin ja katseltiin longislandicetea-drinkkikannun avulla menoa. Drag queen show korealaisittain oli ihan viihdyttävä, arpajaisonnettareksi yleisöstä ongittiin Gemma , amerikan neitonen joka kuvastaa omalta osaltaan tunnelmaa, jenkkimeressä.
Mä olin ajatellut että jos joku voittaa meidän porukasta jotain niin sen on oltava arttu, se on sellainen o---nmyyrä. Ja eiköstä! ei kosmetiikka eikä illalliskuponkeja (vai mitä nyt olikaan), vaan pääpalkinnon, 5 tähden hotelliyölahjakortin ! Nauroin kyllä kovasti! No, jopas.
Se ainakin oli kiva ylläripylläri.
Sandra 30 v vielä flirtaili hieman(mies liian nuori kuulemma, 24) ja sitten siirryimme seuraavaan paikkaan jossa myöskin oli vain ulkomaalaisia, kuva Seoulista on ihan toinen kun kyntää noita paikkoja, ei ehkä ihan minun kauraa kuitenkaan, vaikka soittivatkin yllätykseksemme ja pyytämättä arkkareita(Arcade fire) seinillä oli mm televisio ruutuja joissa näytettiin formulaa ja kimiä. Jikes.

Mutta selvisimme, ja seuraavana päivänä mielenkiintoiseen paikkaan ja osittain näyttelyynkin. Platform 09:iin in KIMUSA. Tämä 100 taiteilijan töistä koostuva näyttely oli sijoitettu tänä vuonna korealaille hyvin latautuneeseen paikkaan, entissen puolustus ja turvallisuusikeskukseen
(The old Defense Security Command Site ) mikä kuulemma pahimmillaan tarkoitti paikkaa että jos sinne joutui niin ei saattanut takaisin tulla (eli vangittiin tai korean presidenttien kuoleman tuomiorumban perusteella saattoi tarkota pahempaakin)
Mutta suljettu paikka siis oli vuosi kymmenia ja sitten oli tyhjillään, ja nyt taidenäyttelyn valtaamana, jossa moni taiteilija käsitteli ilmeisesti paikaninnoittamana pohjois-koreaa. Linkki ohessa(paina otsikkoa). Itse nautin joidenkin teosten installoinnista ja pidin joitan hyvinä, mm. Magnus Bårtas ok(will Oldham narrattorina), Guido van der werven teos oli hieno(jäänmurtaja).... mutta muutoinkin voin pitää positiivisena sitä että niinkin persoonallisessa ja vahvan tunnelman ja merkityksen omaavassa tilassa oli osattu myös laittaa teokset esille hyvin, niin ettei tila syönyt niitä. Ainakaan kaikkia. (oli tietty bulkkiakin)
Kiinnostava kuitenkin.

Kuten tulevaisuuskin(alan korealaiseksi tulevaisuus intoilijaksi) Sitä mitä on suunnittella, siitä sitten ensi kerralla. Nyt nukkumaan kello lyö jo yksi.