Aivan, en ole pitkään aikaan kerennyt tämän blogin ääreen,se ottaa oman aikansa kun saa kaikki ajatukset kasattua ja järjesteltyä näiden päivien kulun tekstiksi.
Tänään oli suhteellisen tavanomainen päivä täällä Seoulissa, joka on esimerkki siitä, miten sitä aika vain tuntuu kuluvan jonnekin. Aamulla nukuin kyllä vähän pidempään kuin olin suunnitellut mutta se johtui siitä että olin tullut niin myöhään eilenkin kotiin että oli pakko vaan relaxata Artun kanssa seuraamalla netistä amerikkalaista draamaa yömyöhään. Mutta sitten kävimme aamulla konsultoimassa turisti infoa majoisvaihtoehdoista, minä menin uimaan ja sitten lounaalle ja kouluun kello kahdeksi, ja erica esitteli suomalaisia valokuvaajia ja tunnilla meidät kutsuttiin valmistuvan opiskelijan avajaisiin(valokuvia ihan kiinnostavia, tarpeeksi niukkoja miellyttääkseen minua, muttei liian,kinkkupiiras oli tutunmakuista), ja josta menimme korjauttamaan tai kyselemään mitä erican toyo-kamerassa oli vialla, itse myyjä jolta Erica oli tilannut kameran oli seoulissa, korealainen siis, kumma tyyppi, olimme sekalaisessa nuhjuisessa kamerakorjausliikkeessä jossa lojui Arrien osia siellä täällä,mutta ilmeisesti kuitenkin ammattiosaajia, hitsauslaitteineen, josta sitten hampurilaisille,Kisu, joka on korealainen luokkatoverimme kuskaili meitä autollaan, ja jaettujen burgereiden jälkeen olin siis n. puoli yhdeltätoista kotona.
Täällä on tapana siis jakaa ruoka-annokset, ja hampurilaisetkin puolitetaan,(tai neljännetään!),ja pari voi jakaa pastan. Ei tietenkään välttämättä mutta niitä näkee paljon. Suomessa kai ajateltaisiin että ollaan pihejä(köyhiä), mutta täällä on kyse tavasta, että maistellaan yhdessä, ilmeisesti.
Mutta päivät jotka kuluvat kuin huomaamatta iltaan jättävät vain vähän energiaa olla tietokoneen ääressä naputtamiseen, enemmänkin huomaa jaksavansa vaan napittaa jotain höpsöä.
Viime viikonloppuna oli korealainen kiitospäivä, thanksgiving, joka on yksi isoimmista ellei isoin juhlapyhä koreassa, jolloin mennään perinteisesti perheen luokse, ja tehdään ja syödään riisikakkuja ja palleroita, (jotka ovat aika pahoja muuten). Eräänlaisesta riisitahnasta pyöritettyjä pieniä pingispallonkokoisia pyörylöitä, jotka eivät oikein maistu miltään, mutta joiden kai kuuluisi olla makeita ikäänkuin herkkuja, mutta jäivät minulta kyllä lautaselle.Niitä on eri väreissä ja koostumuksissa mutta ovat aika saman eli -ei minkään- makuisia.
Mutta oli aika hiljentynyt tämä seoul kun ihmiset olivat matkustaneet kotiseuduilleen, ja lauantaina oli todella hiljainen aamu, kun bussilla kuljimme ihan vain sen vuoksi.
Muuten viime aikoina on ollut aika paljon hulinaa varsinkin koulun organisoimien tapahtumien kautta. Sitä edellisenä viikonloppuna kansainvälinen opintotoimisto organisoi retken Jeonjulle, joka on etelä/keski koreassa sijaitseva kaupunki, jossa on säilytetty vanhoja perinteisiä korealaisia rakennuksia. Matka oli tarkoitettu siis kaikille vaihtareille, joita on n. 39 mutta joista suurin osa on kiinalaisia, joilla oli retkelläkin ihan oma porukkansa, ja mm. oma oppaansa. Mutta muuten porukka koostui pää-asiallisesti kansainvälisen IDAS design koulun vaihtareista.(kuuluu hongikiin mutta on oma koulunsa).
Meille ei oltu paljon kerrottu mitä retki tulisi pitämään sisällään, paitsi sen että majoittusimme perinteisessä hanokissa(talossa), tekisimme korealaista keramiikkaa ja että bussissa on matkalla aamupala. Bussiin kerääntymisrumban ja ryhmävalokuvaus sessioiden jälkeen meile jaettiin aamupala, ja koska itse oli odottanut jotain sämpylöitä ja hedelmiä ja ehkä mehua( olin toiveikas olihan kyse kuitenkin ulkomaalaisille tarjottavista antimista), oli melko pettynyt kun aamupala koostui karkeista! ja muffinista! Olen ollut niin kyllästynyt siihen että kaikessa melkein on sokeria, ja leipäkin on makeaa, ja että on vaikea löytää jogurttia tai mehua johon ei ole lisätty sokeria. Kun en oikein ole sellainen makean ystävä ollut. Paisti kahvin kanssa. Ja juttujen.
Onneksi pysähdyimme matkan varrella jotta saisin jotain syötävää, ja päätinkin etsiä tältä kummalliselta pysähdyspaikalta jotain leipästä(huoltoasema se ei ollut) mutta kaikkialla tunnuttiin myyvän vain hotdoggeja, ja ihan aamupalaksi ne ei viehättänyt. Ja löysin kuin löysinkin paahtoleipäsen jonka välissä näytti olevan munaa ja kinkkua. Ensimmäinen puraisu toikin tutun yllätyksen, leipäsen päälle oli sivelty, mitäpäs muutakaan kuin sokeria.hmm.
Matka taittui ja ensimmäisenä telakoitumiskohteena oli korealaisiin perinteisiin häihin tutustuminen. Joka oli siis eräänlainen näytös, siltä osin "interaktiivinen" että ryhmästä valittiin pari tämän näytöksen malleiksi ja muutkin saivat sitten koettaa perinteistä korealaista hanbokiia, eli asua. Tämä kohta ohjelmaa tuntui aivan äärettömän tylsältä, sillä vaikka olin aavistellut jonkinlaista simulaatiohäitä, olin kuitenkin toivonut että tilanne olisi ollut kiehtovampi kuin korealainen setä selittämässä jo ohjailemassa koreaksi pölyttyneiden muovihedelmäkulhojen ja halpojen hanbokmateriaalien kahistessa.Hanbok saa kenen tahansa naisen näyttämään raskanaana olevalta. En itsekään tohtinut siitä kieltäytyä kuin Yunhee(koordinaattori 1)ja Nalae )(koordinaattori 2) niin innokkaasti meitä ulkomaalaisia pukemaan kehoittivat.
Naimisiinmeno tuntuu vieläkin olevan koreassa hot issue(myös k-pop biisi) eli kova juttu, sillä moneen otteeseen olen kuullut nuorien eli 24-> sanovan että paine on mennä naimisiin, ennen ainakin kun täyttää 30. Ihan järkevienkin ihmisten. Eli ei sinkkuelämää koreassa.
Israelilainen pari sai kokea korealaiset simlaatiohäät n.30 min, ja sitten tekemään solmuja. Siis kaulakorua josta osa oli jo valmiiksi tehty ja loppu solmutus piti itse punoa, korealaisten tätien ohjastuksella. Tiiviillä ohjastuksella, sillä minä joka kammoan luontaisesti kaikenlaista arts and crafts henkistä puuhastelua ryhmässä ja ohjeen mukaan, otin ilmeisesti tehtävän annon liian rennosti sillä punomani 7 silmukkaa eivät sopineet toimenkuvaan ja purettiin toisen neuvokkaan tädin toimesta. Ala-asteen käsityötunnit muistuivat mieleeni, mutta muuten oli ihan mukavaa, sillä päädyimme juttelemaan matkalla mukana olevan opettajan kanssa. Tämä oli opiskellut amerikassa afroamerikkalaista kirjallisuutta, ja kertoi ujoutensa aiheuttamista vaikeuksista amerikan yliopistomaailmassa, toisin hän mainitsi myös huonon kielitaitonsa vaikuttaneen opiskelujen joskus negatiiviseenkin ilmapiiriin.
Solmut solmittuna seuraava pysäkki aikataulussa oli astian päällystäminen korealaisella paperilla. Joten kuten ymmärtää saattaa vaikeita tehtäviä olivat laittaneet puuhaksemme:) Mutta minun puuhastelevia tehtävänanatoja vastusteleva luonteeni vahingossa teki tälläkin rastilla virheen kun liimailin hieman väärin tai huolimattomasti papereita siten että mallinmukaisesta kupista poiketen minulla jäi hieman valkoista n.millin verran näkyviin. Ou nou. Mutta tämä onnettomuus kääntyi onneksi ja mielestäni kaikille, kun ohjaajatäti toi minulle paperisuikaleita peittääkseni tämän kammottavan raon, ja minä äidyinkin luovaksi ja tein erilaisia kuvioita näillä suikaleilla omaan paperikuppiini, joka sitten levisi muihinkin. Luovuus kehiin!
Mutta nuo erilaiset askartelu puuhastelut vaikkakin voivat olla ihan kivoja ja virkistäviä eivät oikein ole ihan minun mielikuvani mukavasta toiminnasta tutustuen korealaiseen kulttuuriin, varsinkin kun toimet on jo puoliksi ellei kokonaan pureskeltu eli vedetään vaan viivoja pisteestä pisteeseen. Mutta onneksi sen jälkeen saavuimme majapaikkaamme joka olikin mielstäni retken paras kohta , tässä perinnetalossa hanokissa nukkuminen. Suosittelen. Perinteisesti lattialämmitteiset, paperiseinäiset pienet huoneet, muistuttivat mielestäni suomalaista aittaa ajatusmalliltaan, tosin valoisempia ja aasialaisempia.
Ja oli mukava rentoutua ja vähän tutustua muihin matkakumppaneihin. Mukana oli ruotsalainen tyttö cecilia, opiskelee product designia, ja oli skandinaavisuudenssaan heti tutun oloinen(kävimme myöhemmin seoulissa illallisella), ja muutenkin ihan mukava. Israelilainen pari, joista jo mainitsin, jotka olivat tutustuneet jo ilmeiseti saksalaiseen tyttöön, ranskalaisia samasta koulusta useita poikia ja pari tyttöä, utahista tuleva amerikkalainen tyttö (maalauksen puolella), ja japanilainen tyttö joka hymyillessään näytti IHAN manga hahmolta. Sekä australialaisia poikia. Näiden lisäksi oli KIMCHIn eli oppilasjärjestön jäseniä, mukavia ja avuliaita tulkkaamaan yms.
Ranskalaiset (kai) ja Kimchiläiset organisoivat spontaanin illanistujaissession majoituspaikkamme pihalla illalla, joka koostui pääasiallisesti kaljan ja sojun juomisesta eräänlaisten juomaleikkien siivittämänä. Juhlien lopuksi koitui kuitenkin erään sinnikkään lähialueella asuvan korealaisen vanhahkon naisen päätös olla liikkumatta portilta paikaltaan vartioimasta ennenkuin porukkamme hajoaisi ja menisi nukkumaan, joka olikin minulle oikein sopiva aika. Huomasin olleeni jo kovin väsynyt olemaan sosiaalinen ja seurallinen ja olinkin suomalaiseen tapaan kenties keskittynyt pääasiallisesti seuraamaan kun muut olivat sosiaalisia(mutta myös väsyneitä ilmeistä päätellen)leikkisämpiä(ja nuorempia, ajatella).
Seuraavana aamuna oli turhan aikainen herätys(8) ja turhan raskas aamiainen. Majapaikan pitäjä ukko tuli oikein hakkaamaan ovia ja huutelemaan jotta pääsisimme maistelemaan tätä kasaa paistettua riisiä ja makkaraa. Itse en saanut oikein alas kuin yhden munan. Liian aikaista makkaralle.Korealaiset ei ymmärrä tietty aamupalan päälle. Koska niillä ei oo sellaista. I know I know.
Ja sitten vähän paikallista touria(korealsiat paperia ja palatseja ja yksi ei niin vanha (100v) Katolinen kirkko jonka kiinnostavin asia oli ilmastointilaite(tosi iso)ja se että kun katoliset tulivat koreaan buddhalaiset korealaiset tappoivat niitä vimmatusti, "vieraiden pelko" selitti korealainen tulkkini oppaan selityksesta) ja sitten valmiiksi tehdyn kupin värittämistä, ennen lähtöä takaisin kotiin, Seouliin.
Vaikkakin oli ihan kaunis kylä ja aurinko paistoi, oli suurin anti kuitenkin muiden vaihtareiden tapaaminen mikä mielestäni kai retken pointti olikin, mutta ehkä tältä tiukalta aikataululta ei oikein riittänyt aikaa ihan hengailulle.Mutta minua kyllä vaan harmittaa että annoin vähän negatiivisen palautteen, olin sinänsä rehellinen mutta, onhan se kiva että tuollaista järjestetään ja kaikki ruuat ja muut kustannetaan.Ja saa vielä hatun ja huivin.Ja käsitöitä.
Korealaisesta kulttuurista saimme myös toisen ohjaustilaisuuden Kimchien järjestämänä, joka oli Chuseok-juhla teema juttu, pelasimme korealaista perinne peliä(kimble jossa vaan oli tikut noppien sijasta ja eläimiä numeroiden) ja potkimme fussea, jonka korealaista nimeä en muista(ei palloa vaan muovinen kimalle tupsu)
mutta kaiken sen meuhkaamien ja niiden palleroiden syömisen välttelemisen hyvänä puolena oli että ne olivat kilpailuja, joissa oli palkinto joista toisen satuimme voittamaan ja saamaan muistitikut!hoplaa.
Muutoin siis olemme mm. käyneet avajaisissa, joissa tapasimme filippiiniläisiä taiteilijoita jotka ovat Jinsukin kavereita, olemme käyneet viinin maistajaisissa (meluisa ranskalaisten adoptoitujen paikka), ja taas laulaneet karaokea(olen ihan kyllästynyt).
Tuo adoptoitujen juttu on kiinnostava, eli korealaisen syntyperän omaavat ihmiset jotka ovat lapsena adoptoitu esim. ranskaan, kasvavat ranskalaisessa kulttuurissa, mutta tulevat koreaan asumaan (ja yrittämään) aikuisiällä.Pitää tutkia asiaa.
Tai ei. Aika kuluu niin nopeaan että kohtahan ei kerkeä edes havaintoja tehdä,
pidän Seoulista (minulla olikin kriisi korean suhteen vähän aikaa sitten jolloin olin ihan kyllästynyt siihen ettei kukaan puhu englantia ja väsynyt kaikkeen ruokaan). Mutta se meni ohi, ja nyt tiedän varmasti että tulen kaipaamaan kaikkea tätä eloisuutta ja eri paikkoja käydä ulkona, vilkkautta ja että kaikkea on koko ajan.
Mutta kyllä tuo koulunkäynti, vaikkakin on joskus hieman turhauttavaa, on eräänlainen ankkuri tänne, se fokusoi ja rutiini tekee paikan tutuksi. Kurssit joita minulla on eivät ehkä ole kaikkein hyödyllisimpiä, kiinnostavimpana englantilaisen mr Hallin kurssi, ja osin myös rasittavampana. Mutta huomenna esittelen(projekti kursille tällä kertaa) omia töitäni(viime viikolla 2 kertaa,) mikä on mukavaa mutta ehkä oma selitys innokkuuteni kärsii vääjämättä valitettavasti. Mutta katsotaaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti