Lakkoilua ilmassa:miina ja arttu koreanmaassa.

Finnairin lentäjät järjestivät meille pari extra päivää koreassa. Joita nyt vietämme lentokentän hotellihuoneessa, aurinko paistaa ja me vaan lepäillään viime päivien hektisyyttä tasoittaaksemme. Vaikka olimme tietoisia siitä että lakon uhka oli ilmassa oli se kuitenkin viime hetkiin asti kysymysmerkki totetutuuko se ja miten se vaikuttaa meihin. Joten vitsailen hieman kaikille joille toivotin heippaheippoja, että ei tiedä lähdetäänkö vai nou, lakonuhka on julistettu.

Viime torstaina siis kävin viimeistä kertaa koululla, ja koska en ollut oikein kerennyt ja jaksanut valmistaa mitään erityistä esitystä ja olin hieman väsynyt ajattelemaan miten kurssit saan hoideltua loppuun kunnialla. Mutta kun esitelmänpitovuorossa oleva opiskelija oli poissa, halusi veistoskurssin opettaja viedä minut ja koko luokan lounaalle. Jossa yritin syödä kokonaisia minikatkarapuja (kuorineen siis) tofu padassa, joka ei ollut niin hyvää kun saattaa kuulostaa - vaikein syödä tähän mennessä ja kun en oikein kehdannut olla syömättäkään kohteliaisuuttani.
Ystävällistä ja mukavaa käydä myös kahvittelemassa heidän kanssaan, tämä veistoksen projekti kurssi on ollut kyllä kaikkein rennoin ja siitä on ollut vaan pari tuntia koko aikana, kun tosi usein on sanottu että tuntia ei oo.Opettaja antoi kataloginsa, olin nähnyt joitain hänen töitään. Mileenkiintoisia ihan.

Rentoa porukkaa. Kävin myös moikkaamassa kansainvälisen toimiston tyyppejä jotka antoi mulle hongik teepaidan. Joten edes jotain jäi käteen tästä koulusta...:)
No joo ei nyt ihan tietty, sitten kuulin kumman jutun, sellaisen korean kulttuuria valottavan.Kävin yliopiston kirjakaupassa samoilemassa, ja näin erästä tuttavaa kimchistä(se opiskelijajärjestö), joka kysyi että olenko kuullut mitä eräälle toiselle kimchiläiselle tytölle DK:lle tapahtui. Olin ihan että mitä onko sille käynyt jotain vakavaa, loukkaantunut tai siis mitä, kun hän oli juuri vähän aikaa sitten soittanut mulle ja kysellyt cecilian vointia kauttani. No tämä tyttö oli päässyt mukaan sellaiseen suosittuun korealaiseen ohjelmaan jossa nätit tytöt(ja vähän pojatkin) juttelelevat erilaisista höpsöistä asioista, siinä mukana korealaisia ja myös ulkomaalaisia. Ja kun puheenaiheena oli että mitä mieltä on lyhyiden poikien treffailusta oli tämä DK sanonut että lyhyet pojat on luusereita. Ja tästä oli nousuut tosi iso haloo ei vaan koulussa, vaan koko maassa, internet oli täyttynyt postauksilla aiheesta ja lehdessäkin oli juttu tästä.
Tyttöä kohtaan siis alkoi vihamielinen noitavaino, ja mistä asiasta vielä kaiken lisäksi!: hömppä ohjelman mitätäätömästä hömppäkommentista, joka kuulemma oli vielä kirjoitettu käsikirjoitukseen. Kirjoitettu tai ei, tämä suuri haloo sitä että nätti tyttö sanoi luuser oli kova isku ilmeisesti korealaisten itsetunnolle, ja sen uskon, täällä ollaan todella herkkiä kritiikille, sen tuntee. Ja sitten kaikki menevät mukaan johonkin tollaiseen liikkeeseen, eli ei ole mitään sellaisat vaihtoehtoista näkemystä esim. tähän asiaan. Mutta siis itsekin googlasin tämän asian ja tyttö oli jo englannininkielisessä wikipediassa n. päivän tapahtuneen jälkeen. Hän sai "lempinimen" Losergirl tai se oli joku losernigya koreaksi ..tms.
Minusta, myös siksi koska tunsin tämän tytön, tuntuu että koko asia mistä tuli haloo on niin mitätön, kertoo mitkä täällä on kovia juttuja: Ulkonäkö(miehillä pituus, naisilla laihuus, täällä on kova kilpailu,ja massakultturi josta ei niin vain poiketa, ajatus että täällä nostetaan vaikeita asioita esiin tuntuu kummalta)

Jokin rajoitteneisuus mielipiteiden varsinkin negatiivisten ilmaisussa sanallisesti, ja muutenkin,joka näkyy siis kaikessa. Vaikkakin tämä on tällaista äkkipikaista ja aggressiivista kansaa.Tai en tiedä liittyykö se edes asiaan. Mutta se mielikuva jonka olen saanut kansanluonteesta on vielä vähän liian kriittis-negatiivis-sekava, joka kai kuuluu tähän kokemukseen kulttuurien eroista, mutta siis ajankanssa varmaan asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä. Tosi mukavia ihmisiä olen tavannut aina välillä kyllä.

Minulla oli myös torstaina toinenkin ruokailukokemus opettajan kanssa, kun media taidekursiin opettaja kysyi mentäisiinkö illalliselle tunnin sijaan niinkuin läksiäis jne. Ja sanoin että ok. No tulin aika myöhässä tapaamiseen (vierailin cecilian luona) ja en ollut niin innostunut kokemaan sitä vaivaannuttavaa hiljaisuutta kun kukaan ei puhu englantia paitsi se ope ja ehkä yksi tyttö, mutta muut siis vaan koreaa, ja kun kaikki small talk- aloitukseni tyssäävät alkuun. Mutta nyt ei luokasta ollut paikalla kuin ope ja sitten 1/3 korealaisista eli yksi hiljainen tyttö joka ei puhu kuin koreaa. Olin pyytänyt arttua liittymään seuraamme sekä mikea. Ja koska opettaja ei kuulemma tiennyt mitään hyvä ruokapaikkoja (koska oli enemmän juomamies omien sanojensa mukaan) vein heidät gageen. Jossa söimme ja juttelimme ja se oli ihan mukavaa. Jonka jälkeen opettaja vei meidät tosi hyvään kalaravintolaan, syömään korealaista sashimia. Nam. Myös muita mereneläviä jne. Ja tarjosisi siis. Tämä Taehoon oli asunut 10 vuotta New Yorkissa ja on ihan rento valokuvaaja.(vaikka kursiis ei ollutkaan ihan täyttä tavaraa).

Mutta siten sain koulu asiat hoideltua, syömällä ja juomalla.
Hyvä.
Perjantaina sainkin mahdollisuuden jutella oikein yllätävän kiinnostavasti koreasta ja korealaisesta mentaliteetistä, kun kävimme Loop -gallerian avajaisissa(siis erican tutun taidetila) ja tapasimme siellä syömisjatkoilla a la tsingiskanpata(tosi hyvää:ohutta naudanlihaa suoraan jääkaapista, jota dipataan kuumiin liemiin, niin että se kypsyy, nam!), tyyppejä (indie) elokuva maailmasta. Nämä olivat olleet esiintymässä ja kuvaamassa ystävänsä videotseuraamme, ja eräs heistä puhui sujuvaa englantia, mikä on aina plussaa kommunikoinnille.
Heidän kanssaan jatkoimme iltaa eteenpäin ja oli tosi mukavaa jutella ihmisten kanssa jotka jakoivat eri näkemyksen (kriittisen) koreasta ja sen kulttuurista kuin useimmat joita täällä olen tavannut(useimmat eivät oikein keskustele ollenkaan, tai ainakaan politiikkaa tms. nou nou). He olivat juuri filmikoulusta valmistuneen oloisia, ainakin nämä kaksi joiden kanssa paremmin tutustuimme, niin hieman yllätyimme kun he olivat yli 40 ja 30 vuotiaista. Toinen opetti hongikin filmipuolella. Ikää on täällä kyllä vaikea arvioida, joskaan se nyt ei mitään merkitse, paitsi korealaisille, jotka siis heidän mukaansa eleävät tosi ikäluokkakeskeisesti.

Mutta he veivät meidät yhteen oikein kivaan baariin, joka oli minulle, ainakin ajatellen että koin viettäväni viimeistä viikonloppua seoulissa, todella kiva yllätys. Baari, jossa soitettiin korealaista 60 -70 luvun poppi-iskelmää(ja vähän muutakin, myöhemmin), hyllyillä oli huimasti lp-levyjä, ja ihmiset tanssivat lattialla ja kaiteellakin (vaikka siis ei ollut tanssilattiaa ns.) ja se oli huippua!
Siellä viihdyimme omaksikin yllätykseksemme jopa puoli kuuten asti.

Seuraavana päivänä kävimme shoppailemaassa talvitakkia mulle, kun oli tullut tosi kylmä täällä yht'äkkiä. Menimme vaan dootaan ja päätin että haluan jonkun tosi hassun takin, mutten siis löytänyt, joten otin ihan perusmustan.Ok. Auttoi kylmään, Ja sitten osatamaan 1 terabyten ulkoista kovalevyä. (kun kuulin että ovat halpoja täällä) Ja pyysin jinsukkia apuun ja ericakin tuli shoppaa levyä, jotka sitten joutuivat ottamaan ohjat käsiinsä meidänkin puolestamme, kun meillä oli "dinner party" Julian luona, Julia Marsh, on siis miken kaveri(nyt meidänkin) joka oli miken kollega chigagon taidekoulussa, jo opettaa ja kirjoittaa nyt täällä taiteesta ja visuaalisesta kultuurista Seoul national universityssä. Sellainen vahvatahtoinen, puhumistaidonomaava, amerikkalainen akateeminen nelikymppinen nainen ja kuivan huumorintajuinen. Saimme oikein maittavan illallisen. Pinaatti-parmesan salaattia, rapupastaa, persimonsorbettia, ja juustoa.ja NAM. Sekä viiniä.

Ja taidemaailma on niin pieni paikka täälläkin, (pieni juoru on miltei pakko liittää tähän) eli kuulin että Taehoon(siis ope mediakurssilta, jonkakanssa illalistin to) tunsi julian, mutta en tiennyt että heillä oli oikein ollut suhde. Jonka julia siis meille kertoi ja sain vaikutelmaksi sen että se oli aika hankala jotenkin. Ja olin ihan että miten tämä voi olla näin pienet piirit. Jouduin typerään välikäteen kun olimme maininneet että menemme julian luokse illallisella (ja openi ei maininnut tuntevansa juliaa niin hyvin), olimme siis sanoneet että jos hän haluaa voimme moikata lauantaina. No ei onneksi nähty vaikka Taehoon kyselikin mitä me teemme la.


Seurassamme oli myös eräs mukava pariskunta(japanilainen tyttö jonka kanssa puhuimme mm. suomalaisesta designistä ja tokyosta) sekä pari julian sinkkuystävää koreasta : suonkyon ja eunha, sekä mike, joiden kanssa sitten päätimme jatkaa iltaa makkolibaarissa, ajatuksenamme juoda niin paljon makkolia kun kerkeämme ennen täältä lähtöä. Seuraamme liittyi myös miquel ja hänen pari ystäväänsä. Ja sitten makkolipäissämme noribangiin laulamaan,ja sitten toiseen, ja olimme aika nenässä kun kahdeksan maissa ryystimme ramen nuudeleita ja katsoimme kun aurinko nousee.

Nukuimme vain hieman yli kolme tuntia, ennekuin heräsimme, sillä artulla oli tapaaminen kuraattorinsa kanssa, josta sitten myöhästyimme 40 min, osin siksi että aloimme seuraamaan uutistietoja lakosta aamulla netistä, että fly or no fly. Kuraattorin pomo oli jo häippäissyt paikalta, kun ei jaksanut odottaa, mutta kuraattori vei meidät syömään artun otettua valokuvat teoksestaan tässä valkeassa LGFASHION-tilassa.
Oli kyllä sanoisinko mitäänsanomattomin korealainen ruoka jonka olen koskaan syönyt. Tuli lisukkeet(pikku kupit) kuten aina, mutta pääruoka oli riisipata(pelkkää riisiä), josta piti kaapia riisi ulos, ja kaataa laimeata vettä tilalle ja kaapia pada reunasta riisi veteen. JA pitää muistuttaa että ruokaa ei ole maustettu mitenkään, edes suolalla. Eli riisiä ja riisiä. Olimme artun kanssa kyllä ihan että mitä ne tässä maistaa? Mikä ero on vetisellä riisillä ja ei vetisellä.
No kosteus tietty. kai se sitten pitäsisi riittää. Mutta olimme niin väsyneitä ettei puhe ihan luistanut, ja tämä pomokin sitten malttoi tulla paikalle. Menimme kahville. Outoja tyyppejä sanoisin. Aluksi luulin että tämä kuraattori Min oli ihan rauhallinen ja normaali tyyppi, mutta nyt ne vaan tuntui niin kummallisilta. Tää pomo sanoi koko ajan että sen konsepti on "amusement" sen galleriassa, ja me oltiin (tai minä ainakin) että häh, "pitää hauskaa" mitä se nyt sitten on tai minkäarvoinen/lainen ajatus tuo muka on. No ilmeisesti johtaja ei ole kovin taiteellinen tyyppi vaan enemmin business, ja amusement. ok.

Sieltä lähdetyämme suuntasimme sanomaan moikka cecilialle sairaalaan, ja toivomaan paranemisia, josta sitten järjestelin kylmässä, kylmässä seoulin illassa illallista ns. läksiäisillallista kämpis evyn ja sandran ja erican ja miken ja parin miken kaverin kanssa. Menimme ensin samgyopsalille(eli grillattiin possua) mutta tää paika oli aika kylmänänä vaikkakin täynnä, joten saimme suomeen asennoitumiskokemusta kävelessämme kylmässä ja etsiessämme paikkaa johon me kaikki mahtuisimme ja joka olisi auki, huono tuuri seurasi sillä useassa paikassa oli joku esitys jne.

Kävimme siis viineillä/kaakaolla ja sandra kämppis lähti kotiin, se on kyllä omanlaisensa tyypi, ei oikein puhunut mitään koko aikana, tuntui vaan mököttävän, se on sellainen, aika dominoivan möksö tyyppi, ja oli suuttunut evylle kun evy oli ottanut minun huoneeseeni ranskalaisen vuokralaisen tilalleni, ja sandra /saksalainen inhoaa ranskalaisia. Se on vaikea tyyppi tuo sandra. Mutta sellaitenkin kanssa on joskus tultava toimeen. Tuntuu että ne itse kärsii enemmän siitä että on niin rajoittunut ja vaikea. Ja meitä kohtaan se on ollut ihan ok.

Mutta sitten menimme sangrialle paikkaan jossa kuului pekka strengiä(toinen suomeen mukautumis yllätys), ja oli oikein mukava jutella Min:in js hänen miehensä Toinen Taehoon (miken entisiä opiskelijoita chigagosta, korealaisia muuttaneet takaisin pari vuotta sitten) Olivat tosi mukavaia, ja meillä oli oikein kivaa, kunnes täytyi sanoa että nyt nukkumaan.
(Jäähyväishaleja ja heippaheippoja)

Tai meidän tapauksessamme menimme tsekkaamaan netistä finnairin tilanteen(kello ykai yöllä) ja olimme näytön äärellä kun näimme että lento peruttiin. No flight seoul. Hah, yritimme soittaa finnairille, mutta emme saaneet korean puheliamme toimimaan heti, ja korean numero oli jo kiinni, s-postilla saimme kiinni äitini ja juhanin jotka yrittivät soittaa suomen päästä mutta kuten arvata saattaa ruuhkaa linjoilla.

No ei auta kuin mennä aamulla lentokentälle ja katsoa mitä tapahtuu. Väsyneet matkaaja miina ja arttu saivat nukutuksi taaskin vain noin 3 tuntia kun suuntasimme incheonin lentokentälle. Olimme hyvään aikaan liikkeellä sillä selvitystiskit olivat juuri avautuneet, ja virkailijat järjästivät korvaavan lennon (joka vielä toistamiseen kyllä korvautui) keskiviikolle, ja hotelli majoituksen tänne best westerniin josta tätä selontekoa hektisestä viikonlopusta teen.
Tarkoituksena nyt lentää suomen kamaralle 18.11. eli syntymäpäivänäni. Vau.

Nukuimme hotellilla hiukan ja saimme tarpeeksi energiaa ehkä juuri ja juuri että menimme artun avajaisiin. Ne oli ehkä tylsimmät avajaiset joissa oon ollut. Ei mitään tunnelmaa(eikä tarjoilua tms.) No ne kestivät vain tunnin mutta koska mike ja muut olivat luvanneet tulla sinne tapaamisensa(mike sai teoksensa esille yteen vaatekauppaan) jälkeen odottelimme siellä vielä hieman ylitse sen. Näimme heitä vielä juomien ja syömisten parissa, ennenkuin lähdimme miltei viimeisillä metroilla, hiljaiselle lentokentälle, ja hotelliin.
Uudet jäähyvästelyt! Ja halit. Mike lauloi vähän jäähyväislauluakin meille.


Tänään olemme vaan olleet täällä hotelilla ja ottaneet iisisti katsoneet kummaa maisemaa joka aukeaa ikkunasta, ja telkkarista.
Arttu on kyllästynyt kolmeen lounasvaihtoehtoon jo, ja minä hengailen aamutakissa. Rauhoittavaa.

Paljon kaikesta tästä kokemuksesta on jäänyt mieleen ja jään kaipaamaan monta asiaa
(ja ihmistä) täällä. Hyviä Kokemuksia.
Tavattiin tosi kivaa porukkaa,ja oli mukava oli kun Erica oli samaan aikaan, sai yhdessä ihmetellä koulua ja koreaa ylipäätänsä.

En edes tiedä vielä mitä kokonaisuudessaan, mutta varmaan arki alkaa vaikuttamaan palatessa kyllä nopeasti ja varmaan tuntuu vähän ajan päästä ettei oikein muista kävikö sitä edes missään.


Mutta odottelen huomista kyllä mielelläni. On kiva päästä vaivaamaan ihmisiä jutuilla : niin koreassa oli tällaistä... ja me seoulissa kyllä tehtiin ja nähtiin ... :)
Sitä odotellessa.

Open studios, Hotel Intercontinental Stay,Tokyo, and More (yes there is more)

Viimeinen viikko (ainakin suunnitelmien mukaan) Koreassa on meneillään ja edellisten viikkojen tapahtumarikkaat päivät on purettava kirjaimiksi ennen kuin voi lentää kertomaan ne taas uudestaan suullisesti. Mutta tässä ajanjaksossa on tuntunut olevan kertomista vaikka kahteenkin otteeseen.
Artun residenssi päättyi siis Open Studios tapahtumaan, jota ennen olimme viettäneet mm. kahden päivän intensiivisen työskentely ja kuvaussession mm. vuorilla ja lukittauten studioille työskentelemään kirjaimellisesti yötä päivää. Open studioissa siis kirjaimellisesti studiot avaavat ovensa ja taiteilijat laittavat teoksensa sinne esille, paitsi arttu joka sai (ja joutui) laittamaan teoksensa studioiden galleriatilaan, johon ne uudet teokset asettuivatkin oikein hyvin (teokset ovat Nonchalant part 1 ja 21st Century casanova aka a cosplay according to Yoo Young-Cheol)kuvamateriaalia ja tietoa -> arttu.linnake.net.
Me tietenkin innolla odottelimme näitä avoimia studioita ja kun perjantai päivänä menimme Changdongiin valmistautumaan oli sielä pieni tohina päällä kun kuulemma jo ensimmäiset vieraat olivat saapuneet(klo 3p.m) avajaistapahtuma oli alkava 6.p.m. ja meidän suureksi yllätykseksemme (ja sievoiseksi pettymykseksi myös loppuva miltei tarkalleen kello 8p.m) Eli jännittävän odottelun jälkeen olikin vain avajaispuhe, mitäänsanomaton bändi , noutopöytä johon korealaiset tungeksivatkin oikein tarmokkaasti ei alkoholijuomien tarjoilua(paitsi Miken ostamat kaljat) ja sitten vieraat tai kävijät vain katosivat jonnekin. Juhlahumu eu kerennyt edes ajatella nousta, small talk ja mingle tuokioista puhumattakaan. Mutta onneksi sentään jotain jäi käteen. Eräs korealainen kuraattori kiinnostui Artun töistä ja otti sen mukaan erääseen ryhmänäyttelyyn täällä Seoulissa, ja ihan nyt marraskuussa!
Mutta siis istuimme vielä iltaa siinä Goyanin art studioiten tyyppien kanssa, ja sitten olisiko se taas noribang tai tutummin karaoke, ja minulla alkoi päätä särkeä. mutta oli ihan mukavaa katsoa kun esimerkikisi hollantilainen Marcel innostui oikein ilman paitaa tanssimaan (ja lauluakin ilmeisesti oli).
Mikäköhän siinä on että eurooppalaisten kanssa jotenkin ajautuu joskus aina puhumaan politiikkaa.Aiemmin olimme puhuneet juuri Marcelin kanssa siirtolaisista sun muista poliittisista asioista, ja seuraavana iltana kun tapasimme mm. yhden bulgarialaisen taas oli keskustelu jossain eu:n ongelmissa.
Ehkä small talk on euroopaksi political chit chat. Mutta koko viikonlopun kestävänä tapahtumana oli open studios silti ihan hyvä päätös residenssi kaudelle ja oleellinen osa koko kokemusta uskoisin. (Minäkin tässä sivullisena olin hieman niinkuin toinen jalka residenssissä.)
Sitten minä kävin koulua tai pikemminkin välttelin koulun käyntiä, kun tuntui enemmän haitalta kuin hyödyltä joskus olla noilla tunneilla. Olimme kuitenkin artun kanssa päättäneet käyttää voitamamme hotelliyön ennen suunnittelemaamme matkaa japaniin, ja muutenkin tunti että mikä olisi sen parempi aika. Hotelli johon saimme lahjakortin arvosta 400,000 won(n. 250 eur) oli Seoul Grand Intercontinental ja lahjakortti riitti nettisivujen tsekkailun mukaan junior suiteen(sviitti) joka sitten upgradaitui joksikin isommaksi kun Seoulin turisti organisaation julkaiseman kuponki kirjan mukaan(ja se mukana) olisi kaikista sviitestä sun muista saanut 50% alennuksen , mutta kuten arvata saattaa se tarjous oli siis peruttu. Mutta kirjan omaaminen siis ilmeisesti auttoi meitä saamaan ruskean, matalan 60 neliön huone kahdella kylpyhuoneella(jonka tarkoitusta en tajua) Huone oli kyllä minusta kovin vaisu ja businesslike, kuten koko hotelli. Iso vuode, true kingsize. Mutta kävin hotellin uimaaltaalla ja saunassa, ja saimme kokea kliseisen hotellihetken jota en ole aiemmin kokenut, tilata huonepalvelusta(hampurilaiset) ja syödä ne huoneessa aamutakki päällä. (vaikkakin se oli ehkä liikaa).
Aamupala oli kattava (ehkä kattavin missä olen ikinä ollut sillä perinteisen mannermaisen puolen lisäksi oli koko aasialainen aamupala vaihtoehto mm. riisiä sushia ja sienikeittoa.)
Mutta tämän pienen retken toiselle puolelle Seoulia jälkeen, orientoiduimme japanin matkaan, jonka organisoimisessa olimme turvautuneet kämppiksemme euhnana hyödylliseen apuun, lentojen ja hotellien varauksessa.
Ja täytyy sanoa että Tokyo on ihan eri maata:)Ensimmäinen mielikuva oli että se on Suurkaupunki, mutta samalla niin paljon hiljaisempi kuin Seoul, siistimpi , COOLImpi ja ehkä sanoisinko enemmän itsetuntoa omaava. Ero oli myös pukeutumisessä(omaperäisempää ja parempilaatuisempaa kuin Seoulissa), käyttäytymistavoissa(ei tunkemista tai räkiviä miehiä) ja koko olemus oli jotenkin niin eri.
Varmaan huomio olisi kiinnittynyt ja löytänyt eri asioita jos Tokyo olisi ollut ensimmäinen aasian kaupunki jossa käy, mutta nyt tuntui että jokin aasialaisuus tasoittui pois kun tiettyihin kultuurieroihin oli tottunut. (esim. ihmisten määrät jne.)
Mutta pidimme kummatkin artun kanssa heti vaistonomaisesti tokyosta, ja viiden päivän vieraiumme aikana saimme ainakin jonkinlaisen viitteen siitä mitä tämä aasian megalopoli on.
Meidän ensimämäinen päivämme sujui kyllä miltei nukkuessa, olimme jotenkin niin väsyneitä, kun olimme edellisenä iltana valvoneet myöhään ihan vain kotona, ja sitten lento oli jo klo 8 aamulla. Hotellimme oli todella perus, Hotel Asuka Shinjukussa(joka on muuten yksi keskeinen alue,jossa on iso iso asema, ja jossa kuvattiin Lost in translationia), mutta hotellissamme oli saunaosasto , sekin vaatimaton, mutta puhdas, ja siellä sai 1000 yeniä vastaan käydä milloin vain 24h. Saunaosastot täällä sisältävät näiden kahden kokemuksen perusteella höyry tai infra tai tms. saunan, kylmä ja kuuma vesialtaan, suihkuja, joissa voi istuen suihkutella, ja hieronta osaston.
Rentouttavaa.
Kävimme siis ensimmäisenä iltana saunassa, ja nukuimme ja sitten söimme japanilaisia vartaita pienessä paikassa golden gai alueella, joka on täynnä pieniä baareja tms.pienellä kujalla, japöytämaksuilla, joimme gin tonicit ja ihmettelimme yökerhoaluetta kotiintulomatkalla, jossa mies- ja naislolitat promosivat yökerhoja(shinjukussa on iso nightclub ja gay alue)
Meidän hotellimme sijaitsi hieman sivussa, eräänlaisella asutusalueella muttei kaukana hienostohotelli ja pilvenpiirtäjä alueesta, josta seuraavana päivänä yritimme etsiä ja löysimmekin turisti infon jossa nettisurffailimme itsellemme tietoa mm. taidenäyttelyistä. Jota löytyi. Kävimme katsomassa Mike Kelleyn näyttelyn pienessä wada artsissa, Ota fine artsissa tuijotimme paikallista videotaidetta, sekä kävimme myös Tokyon nykytaiteen museossa katsomassa ison Rebecca Hornin näyttelyn. Jonka jälkeen olimme laittaneet ilta-ohjelmaksi paikallisiin avajaisiin tutustumisen Hirosmiyoshii galleriassa. Mikä oli kummallinen paikka, sillä se sijaitsi varastorakennuksessa taksi varikon vieressä keskellä ei mitään, mutta sisältö oli kuin mikä tahansa high class high brow top thing galleria. Ja yllätykseksemme samoihin avajaisiin oli tullut suomalaiset taiteiliat Tellervo ja Oliver Kochta -Kalleinen, jotka tekevät parhaillaan ilmeisesti viimeistä valituskuoroa Tokyoon Mori Art Museoon. Kävimme heidän ja mori art museon tyyppien kanssa syömässä tämän (Daiwa foundationin art prizen voittajan näyttelyn )avajaisten jälkeen. Kiva olis syödä japanilaista ruokaa, vaikkakin vartaat joissa oli kanan "pehmeä" luu ei ollut ihan helppo pureskeltava. Kochta-Kalleiset kutsuivat meidät seuraamaan valituskuoron harjoituksia seuraavana päivänä Mori art museoon, jonne olimme muutenkin suunnitelleet jo menevämme tutstumaan näyttelyyn. Ennen sitä kuitenkin olimme ajatelleet käydä artun kanssa tsekkaamaassa jonkin tokyolaisen klubin ja olimme nähneet ilmoituksen että club deluxessa oli tokyo artbeat lehden 5 vuotis bileet, ja koska oliver tunsi paikan liittyi hänkin seuraamme. Paikka oli ihan kiinnostava, (kuulemma se paikka jossa keksittiin 10 min pitch tms. en musta sitä toista nimeä) mutta emme siellä kauan pyörähtäneet, tarpeeksi kuitenkin että saimme ilmaisliput mori art museumin näyttelyyn eräältä museon toimijoista.

Olimme edellisenä iltana käyneet shimokitazawan alueella ja keskustelleet niistä eroista joita huomasimme tokyon ja seoulin välillä. Joka vaatisi miltei oman lukunsa, mutta alue oli kiva(pieniä kujia ja nuorta meininkiä) mutta kuuemma purku-uhan alla, ja aiheelliseksi tuli mainita hinta-tasosta, toki tokio on hintava, tai hintavampi kuin monet maat/kaupungit, mutta euro on ilmeisesti aika vahva yeniin nähden tällä haavaa, koska monet hinnat tuntuivat ihan helsingintasoisilta ja jotkut jopa halvemmilta. Kuten kiva nuorisopaikka shimokitazawassa 3 olut tuoppia ja valkosipuliranskalaiset 1000 yenillä(7.5 e). Muutenkin vaikka tokio on täynnä mitä suuremoia ja mielikuvituksellisimpa design ja brand paikkoja, kaikki pradat, gabbabat ja cuccit on enemmän kuin hyvin edustettuina oikein kalliin ja tokiolaisittain hassun näköisissä valopalatsi kaupoissaan , oli tokiossa enemmän second handeja kuin seoulissa. Joista yhdestä löysimme itsellemme vintage-haorit(oli ns. kimonot-takit) ja olimme niin innoissamme kun näimme ne...mistä muualtakaan niitä kannattaa hankkia.
Söimme muutenkin koko matkan ajan hyvin ja edukkaasti (paitsi yksi ginzan sushi paikka)
löysime hotellimme läheltä oikein sopivan paikan haukata tai nauttia jotain juomasia ennen hotelille menoa, tämä paikka oli auki 2 ja viikonloppuna jopa 5 yöllä, ja sieltä sai pikku pitsoa ja salaattia, lasagnea yms, sekä olutta ja viiniä halvalla(1/2 litraa 360 yen eli alle 4 e)! Se oli sellainen ketjudiner, mutta suosittu nuorien keskuudessa.(ja meidän)

Mutta siis pähkinän kuoreen tokiota tuskin saa mahtumaan mutta sieltä jäi kyllä hyvät fiilikset ja ehkä intoudun vertailemaan eroja ja vaikutelmia myöhemmin lisää.
Mori art museossa näimme yhden aivan huippu työn, taiteilija oli tosi kiinnostava koska toinenkin työ oli hyvä. teokset oli esillä Morin projektitilassa(jonne siis valituskuorokin tulee) ja tämä japanilainen videotaitaiteilija Koizumi Meiro oli kyllä tehnyt tosi mahtavan teoksen! (tai ainakin mä tykkäsin)

Ja sitten olimme säästäneet paluu päivälle liukuhihnasushukokemuksen. hyvä sushi.

Ja tokiossa PYÖRÄILLÄÄN! Polkupyöräillään! Coolisti!

Bisnessluokaan upgradatun japan airlinessin lennon jälkeen saavuimme tänne syksyiseen seouliin(tokiossa oli +20 astetta + aurinko) ja saimme kuulla että ruotsalainen ystävämme Cecilia oli loukkaantunut tipahtaessaan buddhalaisella temppelivierailulla. Selkärangasta oli irronnut pala. Vielä tullessamme tilanne ei kuulemma vaatinut leikkausta, mutta eilen olivat Seoulin lääkärit päättäneet leikata kuitenkin ja laittaa selkärankaan metallilevyn. Erica oli ollut auttamassa Ceciliaa, ja pyysi meitäkin vierailemaan sairaalaan, ja mekin sinne menimme, ja tukemaan leikkauksen jälkeistä toipumista vieraassa maassa. Eilen istuimmme sairaalassa iltatukena ja tänään olimme siellä päivän.Sairaala on hieno yksityinen sairaala , mutta jossa ja kuten kuulemma koko koreassa on tapana että hoitajat eivät edes oikein tuo vettäkään, eli omaiset ovat aina läsnä hoitamassa, ja koska Cecilian tosi vaikea liikkua, wc käynnit ja muut vievät kyllä kaikki voimat, ja muutenkin on vieraassa maassa on niin hankala saada edes vastauksia kysymyksiin. Toimpumisen alkuvaiheessa on vähän vaikea edes hahmottaa kaikkia asioita kuten vakuutus tms. juttuja, joten Erica on ollut apuna paljon, ja mekin aiomme olla vielä niin kauan kun täällä vielä olemme. Toki on Cecilialla täällä paljon tuttavia ja korealaisiakin joten asioiden delegoiminen jokseenkin onnistuu. Mutta kyllä sitä ymmärtää miten orpoa olisi olla ihan yksin niinkin avutomassa tilassa, kun selässä on 15 cm arpi ja letkut pumppaamassa ulos verta ja kipua vielä kovin. Mutta toipuminen on kuulemma alkanut hyvin ja nopeaan.

Joten sitä olemme tänään pääasiallisesti tehneet, olleet sisarhento(sini)valkoisia.

Tässä oli hieman hajanainen ja sekainen selostus siitä mitä tässä on tapahdellut, varmaankin tämänpäiväine väsymys ja tieto siitä että huomenna pitäisi vielä tehdä jotain viimeisille kurssitunneille, rasittaa ja mieli on hieman väsyksissä. Mutta tuntuu että ainakun pitkittää näiden päiväkirjanomaisten merkintöjen tekoa, niin sitä enemmän merkintöjä joutuu kirjaamaan. Mutta vielä tovi täällä Seoulissa merkintöjä tekemässä.